"Tuas se alakkaa", tokaisi muuan seitsemän oikein voittaja, juotuaan ja muuten vaan ympäriinsä tupiloituaan edellisen miljoonapottinsa. Puolitoista vuotta on kerennyt kulua edellisestä pidemmästä ulkomaanreissusta, ja tällä kertaa suuntana on puolen miljoonan asukkaan Danzig eli Gdansk, Puolan pohjoisella rantaviivalla. Mistään perähikiän savitaipaleesta ei ainakaan asukasluvun puolesta ole kyse, sillä kun mukaan lasketaan aivan välittömässä sijaitsevat Sopot ja Gdynia, on pääluku päälle miljoonan.
Kuluneen vuoden aikana on tapahtanut paljon eri asioita, jotka jo yksistään olisivat olleet tarpeeksi muuttamaan elon tasaista tyyneyttä. Eroa, kuolemaa, sairastumista, mutta myös unohtumattomia ystävyyden hetkiä, opiskelujen päättymistä, ihastumista ja muuttamista. Siinä järjestyksessä kun ne kummassakin kategoriassa olen itse suurinpiirtein kokenut. Viime joulukuussa en olisi uskonut vuoden 2015 sisältävän niin paljon kokemuksia huonosta ja hyvästä, mutta tässä vaiheessa uskallan jo sanoa, että ainakin päätös Puolaan muutosta näin laitimmaisella kalenterilehdellä menee viimeiseen ala-allegoriaan. Tuttu tilanne, tuntemattomat kuviot ja ihmiset.
Jos ja kun nyt jälkeenpäin tunnustelee 8 vuotta kestäneen opiskeluajan kaikkia ulkomailla vietettyjä aikoja ja niistä kummunneita uusia ystäviä, nousee pintaan monenlaisia tunteita. Suurimpana ehkä kaikista epävarmuus. Miten löydän kämpän Budapestista ja löydänkö itseni putkasta kun en ole rekisteröitynyt maahan, saanko hankittua Australiasta työharjoittelupaikan ja miten pitkään farmihommat voivat maistua näin paskalta, voiko rakkaus rajojen yli toimia ja loppuvatko itänaapurin byrokraattiset kiemurat ikinä? Nämä kaikki kysymykset on joutunut tavalla tai toisella hakkaamaan päässään läpi. Ilman tätä olosuhteiden pakosta johtuvaa entä-jos-mitä-sitten-ajatusilmapiirin kestämistä, olisi paljon jäänyt päiväkirjan sivuja pois. Vaikka tähtäin on onnistumisessa, turpaan saaminen ja häviö kuuluvat pelin henkeen. Välillä pitää laittaa laukkalaput ohimoille, unohtaa mahdolliset negatiiviset seuraukset ja painaa tassu lattiaan.
~3kk, 60 hakemusta, 3 haastattelua ja yksi työpaikka. Statistiikkaa, jonka en toivonut ikinä päätyvän jatkumaan loputtomasti kasvamistaan. Ura rakkauteni maidon parissa saa jatkoa, vaikkakin kuppi- ja hiippakunta muuttuvat toiseksi. Jatkossa tässä blogissa pyöritellään niin punamekkosia daameja pitkin kiilloitettuja tanssiparketteja, kuin elämää Gdanskissa ja havaintoja siitä, miltä se meikäläisen (pers')silmään näyttää.
Suloinen on sylis ja sen lämpö. Löydänkö sen myös sieltä?
