Gdańsk - Irkkukahveja ja aitoja italialaisia ravintolakokemuksia

Puolaisen yksinasuvan alemman kerroksen whitecollarin todellisuus on tullut jäädäkseen. Olen tullut siihen tulokseen, että joko lotossa on nasahdettava vähintään 7 oikein, joudun siirtämään osoitteeni jonkin paikallisen sugarmaman kondolle tai aloittamaan skandinaavisen mieshuoran hommat. Eipä siinä muuta kun kiristellään ja vaihdetaan kulinaarisista liharuoista pottukeittiöön. Onhan tätä persaukisen virttä jo lauleltu niin monessa kirjoituksessa aiemminkin ja huomattu, että itkemällähän se nyt paranee. Peliliikkeitä pojat, peliliikkeitä!

Hyviä tapahtumia on kuitenkin päässyt nauttimaan sitten edelliskerran ja tämän kertaisessa postissa syvempi porautuminen tehdään pariin Gdanskin ympäristöstä löytyvään sightsee-kohteeseen, ja tottakai ravintoloihin.

Paljon turhaa länkytystä, mutta toiminta puuttuu. Onneksi kaveripiiristä löytyy henkilöitä, jotka listautuvat myöhempään osastoon. Lähes viikon mittainen ultimaattum on edessä ja tämän iloisen tapahtuman kunniaksi olen myös itse itseni vapauttanut työpisteeltä, siirtyen näin nauttimaan viisipäiväisestä viikonlopusta. Maantaina hoodeille saapuu ensimmäisenä Helsingin kaunein mies "isä Jouni kolmas" ja illemmalla Joensuun makein salitapakouluttaja "teurastaja Tarnanen". Porukka on lopullisesti kasassa iltakuuden pintoja ja pienen himanäppäilyn jälkeen siirrymme Surf Burgeriin. Maanantaisin jokainen burgeeri irtoaa 15 zlotyn hintaan ja herkkuperseystäväni yrittävät vielä samaan sysäykseen selättää pari pinoa pannareita, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muutama meikäläisen fauvouritte kuppila keskustassa läpi ja himaan pötköttää. Kovin tulista starttia ei uskalla ottaa, sillä henkilökohtaisesti on vielä konttorin jakkaralle asettauduttava tiistaina.

Tiistaina puolen päivän aikaan saan pojilta koodin, että aamupala vanhan kaupungin La Pampa Ravintolassa on nautittu. Vajaa 100 zlotyä per naama maksanut piffi kiilaa Jounin mukaan all time top-listalla paikalle numero kaksi. Ravintolassa oltiin myös käyty keskustelua asiasta. Jouni:"Your steak here is perfect." Tarjoilija:"Yes I know". Eipähän siihen paljon voi lisätä. Pojat ovat koko päivän oman onnensa nojassa, sillä joudun valitettavan työkiireen takia viettämään illan Sopotissa ruokaillen White Marlinissä meren rannalla ja nauttien kylmiä juomia CockTail Bar Maxissa sekä Spatifissa. Koppaan pojat Scruffy O Brienista kotimatkalla mukaan herrojen nautittua neljännen ulkoruokintansa tälle päivää. "Mihin miun kaikki rahat häviää? Täällähän piti olla halpaa?".

Keskiviikko: Stutthof

"Ei helevetti lähetä mihinkään keskitysleirille tännään! Armoton rapelo, ei pysty." Virsi, jota saan kuunnella koko loppuviikon ajan. Yksiöni isäntänä olen kuitenkin enemmän kuin ajan hermolla ja valmistan ystävilleni makoisan puuro-kabanossi aamiaisen, josta saan mm. ylisanoja kuten "eikö tosiaan oo mitään muuta ruokaa, on kyllä pas*an makusia makkaroita, miten voi näin jankkia puuroa keittää". Parhaani yritin ja näille kulinaristipelleille kun ei mikään kelepaa. Yllättäen Sztutowoon lähtevään bussiin tulee armoton kiire, vaikka himanäppäilyaikaa on kolmatta tuntia. 15 zlotya suuntaansa ja matka-aika noin puolitoista tuntia.

Kyllä oli taas peliliike vetää 17 litraa kahvia ennen kuin hyppää bussiin. Jo matkan puolivälissä joudun käyttämään rakko-ässän hihasta ja aukomaan nappeja ynnä vyötä tuskan tasoittamiseksi. Matkalla on toki vielä kaikenmaailman tietyömaata hidasteena ja luonnollisestikkin lavatoriotilat puuttuvat täysin. Noh, matkan määränpäänämme on siis Stutthofin keskitysleiri, jossa suomalaisiakin vankeja on vajaa satakunta ollut. Ilmainen museo, jossa maksua peritään ainoastaan muutama zloty parikymmentä minuuttia kestävästä dokumenttifilmistä tai vähän isompi siivu opastetuista kierroksista. Vaikuttava ja erittäin hyvin ylläpidetty kohde, jossa saa vierähtämään puolikin päivää, jos infoihin haluaa kovinkin syvälle mennä. Noottina, että museo menee jo kolmen pintoja iltapäivällä kiinni.

Leirin museoitu alue ei itsessään äärimmäisen valtava ole. Keskitysleirin pohjapiirooksia ja pienoismalleja tutkaillessa kuitenkin saa käsityksen paikan massiivisesta koosta. Koko sen historian aikana noin 100 000 vankia päätyi tänne. Parakkeja, aukeaa, jäänteitä leirin toiminnan ajalta, junaraiteet, kaasukammio ja uunit. Sotahistoriasta kiinnostuneille hyvinkin vierailemisen arvoinen kohde.

Huumori on aika vähissä muutaman tunnin kävelyreissumme aikana. Isojen poikien mahat alkavat kuitenkin olla jo iltapäivällä niin kurnivassa pisteessä, että jotain on asialle tehtävä. Suuntaamme katseemme leirin pääportilta löytyvään infotauluun. Taksimatkoja, opastettuja kierroksia ja Sztutozzeria. SZTUTOZZERIA! Aito italialainen pitseria avain kivenheiton päässä kadulla, jonka nimi on "Leirikikatu". Mitähän perustamispalaverissa on mietitty? "Hei jätkät, kylällä eijjoo yhttään pitseerijjaa, pannaan myö semmonen pysttyyn. Yhistetettään pala Puollaa ja toinen Italijjaa, niin saahaan SZTUTOZZERIA." Puoli päivää leiriä ympäri käveltyämme on vain mahdotonta välttyä mauttomilta vitseiltä, joita tähän nimeen assosioituu.

Huumori sikseen. Yllättäen hyvinkin miellyttävän päivällishetken tarjoillusta pitseriasta lähdetään puolijuoksulla ulos kun tajuamme, että kohta lähteepi bussi. Missaamme bussin ja seuraavan tullessa vasta tunnin päästä, jää taskubilikselle pitkä tovi aikaa. Puolalaisten mamu-viha on taas korvinkosketeltavaa, kun 70-kymppinen patu huutelee meille bussipysäkiltä "Do granicy(rajalle)!". Suomipoikain kanssa ollaankin jo porukalla suunniteltu t-paitaa missä lukee edessä "Polska dla Polaków(Puola puolalaisille)" ja takana Suomeksi "Pidä Puola siistinä".

Bussimatkalla pikku-unet ja taas ollaan teräksisessä iskussa. Factotumiin milkshakelle, johon loraus likööriä makusinfonian sinetöimiseksi. Tämä ei tietenkään riitä Jounilandian kuninkaalle, vaan vielä on johtajan pakko ottaa daiquiri kyytipojaksi. Tämän jälkeen mennään vaihteeksi syömään. Toimistorotan aineenvaihdunta ei ole tottunut tällaisiin ruokapläjäyksiin, joten valitsen välipalaksi zurek-keiton poikien syödessä hanhen jauhelihasta tehtyjä palleroita ja jotain käsittämätöntä fisua, joka tarjoillaan nenän eteen kokonaisena. Hyvä ravintolavalinta joka tapauksessa tämä Bistro & Bar Piwnalla.

Telkkarista tulee taas jotain goddamn futista ja jätkillä on palo päästää putken ääreen. Yhdet öölit Republicissa - täynnä, muutama monkey brain ja absinttiyllätys Lumi-shot barissa ja seuraavat kolme tuntia yhdessä henkilökohtaisessa suosikissani Jack's whisky barissa, elikkäs niin sanotulla Vissyhuoneella. Jouni vetelee votkasoureja tuplana, joihin baarimikko lorottaa puolimukillista käsivaralta tinneriä. Naulan kohtaaminen on todellisuutta ja puolenyön tietämillä heittäydymme As(ääs) taksin hellään huomaan karauttaaksemme kotio.

Torstai: Malbork

Spiżarnia

"Ei helevetti lähetä mihinkään linnalle, joku muu päivä sitten. Ihan hirvee rapelo." Mjoo. Vastalause hylätty ja hyökkäämme noin kello 11 pintaan Bar Maciuksen lounaan kautta Wrzeszczin juna-asemalta kulkuneuvoon. Lipputiskillä on taas neukkulaisen leipäjonon verran porukka ja vauhtia, joten tulee taas helvetillinen kiire. Lipusta ei meinaa mitenkään päin selvitä, että miltäkä raiteelta se kyyti nyt lähteekään, ja niimpä hölkkäämmekin eri laitureiden väliä aina lähtöminuutille asti. Matka kustantaa hitaammalla vajaan tunnin puksuttavalla versiolla jossain 15 zlotyn kantturassa. Kiireemminkin pääsee perille jos lyö triplamäärään valuuttaa tiskiin. Tämän päivän maalina siis Malborkissa sijaitseva planeettamme suurin kivilinna, Castle of the Teutonic Order.

Malbork. Aijai. Sole paistaa ja okulääreihimme osuu aivan juna-aseman välittömässä lepäävä jazz-club Spiżarnia. Keskipäivä ja paikallisten ammattilaisten nauttiessa lounastaan istahdamme perseellemme ja ompahan muuten tunnelmallinen paikka! Ei ihan heti tule atmosfääriltään yhtä miellyttävää pubia mieleen. Baarin täti lisäilee puita kamiinaan valkkailemmessamme sillä välin hyvinkin kattavasta olutvalikosta eri öölejä. Taustalla soi klassikkot 80- ja 90-luvuilta. Todella, todella luokseenkutsuva tunnelma. Naureskelemme vuosien varrelta kerätyille best of naked-kokemuksille vain huomataksemme lähtiessämme, että viereisen pöydän kaksi hiljaista naista olivat Suomesta. Scheissen väliä tällä asialla, mutta joka tapauksessa ehdoton pysäkki täällä päin Puolaa liikkuessa.

Juna-asemalta on linnalle puolentoista kilometrin dallaus. Sisälle recepcuuniin, 40 zlotyä tiskiin ja luuria korvalle. En tiedä miten muualla päin maailmaa nämä luurihommat toimivat, mutta täällä ollaan kyllä aika hyvin ajan hermolla. Luureissa on gps tai joku vastaava paikannus, joka tunnistaa missä milloinkin liikuskelet ja laittaa tätä mukaa ääniraitaa tulemaan. Jos kaikki plörinät haluaa kuunnella, niin menee kuulemma nelisen tuntia, mutta meillä ei mielenkiinto ihan näin pitkälle riitä. Hassu olo sinäänsä kierrellä ympäriinsä, kun joka jätkällä tarkentuu katse aina muutaman sekunnin erolla johonkin kohteeseen. Luureista tuleva tallenne sisältää myös hentoisen huumoriarvon." You may wonder what is this shit hole here, you may ask from yourself why the Grand Master was gay and had only one testicle" ja niin edespäin.

Infojen mukaan linnan remontti on saatu vasta tänä vuonna pääpisteeseensä ja sen kyllä huomaa. Kaikki on aikalailla tipitopi ja moitteen sijaa tästä turistikohteesta on vähän vaikea löytää. Hyviä tarinoita ja paljon nähtävää kohtuulliseen hintaan, kohtuullisen matkan päässä. Lämmin suositus.

Poistulomatkalla käymme jossain kämäisessä hotellin ravintolassa safkalla ja tästä kokemuksesta ei paljon jälkipolville jää kerrottavaa. Koko viikon kusisin ruokailukokemus. Mutta tästä on vaikea masentua kun istahdamme vielä puoleksitoista tuntia Jazz-clubin lehtereille nauttimaan täydellisyyttä hipovasta kokonaisuudesta. Pyörittelemme jo puolivakavissaan kokopitkää iltaa tässä kyseisessä ravintolassa, mutta tulemme järkiimme ja siirrymme seitsemän hujakoilla raiteiden vietäväksi.

Vaihteeksi mennään taas syömään. Tällä kertaa testiin lähtee Kebab Star, jolle voi myöskin heittää hyväksyvän leiman. Matka jatkuu sujuvasti kävellen kohti Degustatorniaa, dallauksen keskeytyen vain Jounin krooniseen Irish Coffeen puutteeseen. Jutustelemme kahvittelun lomassa pehmeitä suomalaisen vaihtarin kanssa ja debatoimme siitä, miten joillekkin suomi kuulostaa ihan japanian kieleltä. Seuraava pysäkkimme Degustatornia on hieman sivummalla kaikkein vilkkaimmasta turistikeskittymästä, mutta ehdoton valinta erikoisoluiden ystäville. Tinnerin imu alkaa olla sillä tasolla, että keskustelunaiheetkin pyörivät jossain maailmanrauhan ja ydinsodan välillä. Silmään osuu myös brosyyri, jossa mainostetaan mahdollisuutta tuoda omat grillieväät ravintellin tarjoillessa itse kokkausalustan. NaissimosSimos siis. Parin tunnin imeskelyn jälkeen siirrymme Vissybaarin kautta Sataseiskaan ottamaan pataan baarimikoilta Wormsissa. Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut päivä.

Vissyhuone

Perjantai

"Ei varmala kyllä lähetä tänään mihinkään kaupoille pyörii. Aivan järkyttävä jynssäri kotelossa. No okei mennään sit mut mie en kyllä mee mihinkään ennenkun saan Irish Coffeen". Uskomaton kaveri, mutta onhan se mentävä niin kuin Isä aurinkoisen tahto käy. Jollain tavalla onnistumme kuitenkin huijaamaan Jounia, että Irkkusufeet voi nauttia muuallakin, ja niin heilautamme itsemme kohti Gdyniaa ja Rivieran ostoskeskusta. Muutama tunti päätöntä kävelyä paikasta toiseen tässä melko inhoittavan isossa ostoskeskuksessa ja himaan. Hintatietoiselle kuluttajalle voi suositella liikettä nimeltä TK Maxx, josta irtoaa hajakokoja merkkikamoillekin kohtuullisella nahkaraotuksella.

Porukalla kondolleni ja parin tunnin unet ennen illan ravintolaelämään siirtymistä. Pojat haluavat mennä Gdańska:an  pöperölle, joka näyttää meikäläisen silmään vähän turhan fiiniltä paikalta. Historiallista sisustusta, tarjoilijat Kaarle Kustaa kuudennen hoviasuissa ja votkatkin tuodaan jossain käsittämättömissä pikareissa pöytään. Tavallaan ihan ok paikka, mutta safkat ovat tylsiä ja hintakin normin yläpuolella. Ilta jatkuu cocktailbar Flisak 76':ssa ja loistavien hanaoluiden Labeerynthissä. Pitkä päivä painaa sen verran takana, ettei perjantaina ylletä kovin kummaisiin sankaritekoihin.

Lauantai ja jälkimehut

Gdańska

Launtai on pyhitetty täysin vanhassa kaupungissa chillailuun. Aamu alkaa kuitenkin tutulla "En varmaan liiku tänään mihinkään"-mantralla, mutta valitus toimii yhtä hyvin kuin edellisinäkin aamuina. Aamiainen Original Burgerissa, normaalit ja irlantilaiset kahvit Długan varrella terassilla ja bisselle Browar Piwnaan. Tässä vaiheessa tapahtumia kaunistamaaan ja taltioimaan on saatu myös aina yhtä pettämätöntä puolalaista naiskauneutta. Olenko muuten vielä heistä maininnut mitään? Niin tai näin, mutta onhan täällä nyt niin kauniita naisia, ettei kovin monessa paikkaa muualla. Ja sekin vielä, että ovat notta niin mukavia. Noin kultturellissa ja tapakasvatuksellisessakin mielessä asettaisin heidät jonnekkin Russlandian ja länsi-eurooppalaisten väliin. Mielestäni erittäin hyvä paikka olla, ainakin jos ei liian pehmeitä YMCA-arvoja kannata ja jos arvostaa jonkinlaisia miehen ja naisen rooleja. Joka tapauksessa matkamme käy Jounin koko viikon kinuamaan elokuvahässäkkään nimeltä Kino 7D Maxxiin. Kyseessä siis virtuaalilasihässäkkä moottoroiduilla penkeille ja sääefekteillä. 10-15 min kestävä paukku on itseasiassa kohtuu hieno elämys, vaikka yhdellä meistä elokuva meneekin takaperin.

Lumi shot bar

Iltapäivä alkaa olla jo hyvässä vauhdissa monellakin tapaa kun istutamme silimämme Bar Amsterdamin punaisille nahkajakkaroille. Jälleen armottoman pitkä lista eri öölejä ja tässä vaiheessa viikkoa en tiedä enää itkeäkö onnesta vai tuskasta. Suomalaiskolleegani saapuessa paikalle yksi ottaa lepiä ja pari muuta kilpailevat sormikoukun Gdanskin mestaruudesta. Jahka yksi nimeltä mainitsematon johtaja herää prinsessan unestaan, on herran ensimmäinen kommentti: "hei sie uus jätkä tuohan tiskiltä kaliaa pöyttään". Ensivaikutelma on taattu.

Illallinen lähdetään nauttimaan panimohuone Barbadokselle, aivan päärautatieaseman viereen. Henkilökohtainen rahatilanteeni on tässä vaiheessa, nolla mutta jälleen ryhmämme yksi persaukinen osaa yllättää tilaamalla piikkini hanhenmaksaa ja puolenkymmentä olutta. "Antti, ei miulla on oo yhtään rahaa mut mie tilasin just jotain maksapalleroita siun piikkiin". Toinen tonninseteli tämän ulkomaanreissun aikana on todellisinta totta, kun kaverin paskainen nauru raikaa ja mietin, että niin piti vekselillä maksaa tämäkin YYA-vierailu. Loppuillasta siirrymme vielä Labeerynthiin ja päivä saa arvoisensa niitin.

Päätän tehdä kuningasratkaisun ja viettää yöni muualla kuin omalla kondollani, että olotilaa päästään tasoittelemaan ja palautumaan mahdollisimman optimaalisissa olotiloissa. Tänä aamuna ei kuulu enää edes valitusta. On vain hiljaisuus ja lasittuneet katseet.

"Tuntuu siltä kuin olisimme tavanneet ennenkin. Mistä tiesit etten pidä siitä ja, että pidän tästä? Sinun täytyy olla niin kuin minä, musta ja valkea, jossain nollan ja ykkösen välissä."