Wacken. WACKEN!!! 1.-5.8.2018

Keskiviikko 1.8.

Keskiviikko puoliltapäivin ja näen Reeperbahnin. Näen Bertta Wurstin ja näen Martta Sauerkrautin unessa, jossa halaan heitä käsissäni kaksi litraista Augustiner olutta. Hameet pyyhkivät pitkin lankkulattiaa kun tanssitan heitä vuorovaihdoin hampurilaisen panimoravintolan hämyssä. Jalassani puukengät ja ruskeat nahkashortsit olen ravintolan kuningas Wilhelm kuudeskymmenesyhdeksäs. Saattelen heitä tavernan yläkertaan ja samaan aikaan herään kun perkeleen Wizzairin kone päättää juuri laskeutua. Muistoksi tästä lucidista unitilasta jää vain taskussain Näkin sisään survottu puolikas jauhelihapaketti, jolla nyt ei paljon miekkadueleihin vielä lähdetä. Voi pahkeinen sentään.

Tervetuloa lukijamatkalle Wackeniin. Matkalle, jossa miehistöön on valittu vain kaikkein kovinta sillinkäryä nuuskineet. Saanen esitellä uppoamattoman Titanicimme, jossa ruoria pyörittää tuhannen erikoiskoekokkikoulun mies Henrik "Henri/Markku" Alén, konehuoneen puolella häärii Tampereelta kovalla siirtosummalla hankittu Jari "eikait sitä vielä tänään koneita lasketa alas" Hsissinen, keittiöstä pottuja viskoo kylmäkkömme Markus "kakkoshätä voi koittaa aina" Sissihaissooinen ja hyttiemäntänä muiden makuupusseja on kuorruttamassa minä, Lord "jonkun kuset lenti taas laarilla reisille" Abasso.

Ulos koneesta ja tapaamaan matkan muuta miehistöä. Vanha taistelutoverini Henrik on mitä avokätisimmin kutsunut minut viettämään kanssaan suurinta hevimedallifestivaalia tällä pallolla, ja tästä etuoikeudesta olenkin mitä otetuin. Koko porukalla käsirasvapäivää ja taksiin nouse. Henrikin saksankielentaito tuo mieleeni tavernan hämärän ja Bertan. Olemme pian kokoontumispaikalla A, jossa teemme pikaisen tavaroiden uudelleenjärjestelyn ja tarkastamme netistä tilatut military grade tasoiset teltta-makuupussi-alusta setimme. Neljälle miehelle edellä mainittu setti reiskalla viidelläkymmenellä eurolla per/pers on suorastaan käteisnetonnetonnetonnetto.

Reput selkään ja junalla Hampurin ytimeen kohti Joh. Albrecht-panimoravintellia. Hetkinen, panimoravintola? Piirrän muutaman luonnoksen ravintolan sisätilasta seuraavaa elokuvaani varten ja istahdamme pöytään. Henkan suosittelema sian sorkka hapankaalilla ja vehnäoluella sisäänajaa koneemme vastaanottamaan lisää vastaavanlaisia herkkuja seuraavan neljän päivän ajan. Kriittisimmät saniteettihankinnat apoteekista ja junaan nouse kohti It's a Hoe:ta (Itzehoe).

It's a Hoehen saa matkata Hampurista noin tunnin verran. Päälle vielä reiskan puolen tunnin linja-auto hilpoinen, jonka jälkeen saavumme itse epäpyhimpään, Wackeniin. Kyseessähän on parin tuhannen asukkaan kylä, johon vuosittain pakkautuu reilu 75 000 armottoman jyystön ja sirkkelikitaran ystävää. Tänä vuonna ystäviä löytyi ihan paikallisesta vanhainkodistakin asti, josta pari papparaista päätti vääntää rollaattoriin vähän isompaa pykälää ja karata festareille (no joo tämä itseasiassa osoittautui myöhemmin ankaksi, mutta ajatus kaunis). Leirintä-alue on muuten itsessään aivan helvetin iso, joka johtuu hyvinkin pitkälti kylän vähintäänkin rajallisesta majoituskapasiteetista.

Ammumme lerinnän portista sisälle ja aloitamme sopivan leiripaikan zuumailun. Sinäänsä kriittinen tapahtuma, sillä seuraavat neljä päivää tullaan viettämään kyseisessä lokaatiossa. Ei aivan pääkävelyurien vieressä, ei paskahuussin takana, ei hevonpersiessä itse festarialueesta, onko suihkut lähellä, oliko minkään näköistä varjopaikkaa saatavilla, odottaako teltan vieressä 10 kilowatin agrigaatti käyntiin polkaisemista ja miten vittumaisen näköisiä naapureita ympäristöstä löytyy. Moninainen prosessi kaikenkaikkiaan siis. Olemme kuitenkin liikkeellä sen verran aikaiseen (festarit alkavat täydellä teholla vasta seuraavana päivänä), että emme vielä tiedä tulevista telttanaapurien mulkutuksista mitään ja valitsemme paikan muita kriteereitä silimällä pitäen.

Muutaman kympin telttojen läjäys osoittautuu idioottimaisen helpoksi ja suuntaamme kohti rannekkeiden vaihtoa ja öölihanoja. Vartin verran jonossa rannekkeen vaihtoon, josta saamme pienet festarinyssäkät ja seuraavalle kojulle noutamaan tämän viikonlopun tärkein elintarvike, kylmä olut. 4e/0,4l hiivasta on kohtuullisen sopuisa hinta, mutta eihän näitä nyt kokoajan voi täältä kojuilta imeä. Lähdemme kauppaan. Wackenin leirinnän ulkopuolisen kylän pääkatu on jo festarialue sinäänsä. Kyläläisten pystyyn laittamia pop-up baareja vieri-vieressä ja ihmisolioita valuu molempiin suuntiin kuin märkää mutaa. Lämmintä ei ole kuin kevyt +30 astetta ja kaikilla tuntuu olevan matka tottakai tien toisessa eli väärässä päässä sijaitsevaan markettiin. Ostamme pienoisesta Erikasta pari lavaa keskiketterää, pari patteria vesijuomaa ynnä ruokatarvikkeita. Pakkaamme koko komeuden jo aiemmin hyväksikäyttämäämme seittemän markan nokkakärriin. Paketti pysyy hyvin läjässä koko kadun kunnes saavumme leirinnän portille. Tässä vaiheessa piru saa otteen kärriä vetävästä Henri Alénista ja hän lähtee juoksuun. Ässämäen EK:n selkäytimeen ruiskutetut karttamerkit näkyvät nopeina, vaakatasoon hakeutuvina liikkeinä, joka kostautuu kärrimme levitessä 60:neen eri osaan. Saarnaajamies saapuu paikalle ja aloittaa monologin saksaksi joko omista seksuaalisista fantasioistaan tai raamatusta. Keräilemme tämän tahdittamana rippeitä jätesäkkeihin ja naurattaa niin perkeleesti. Enemmän tulee tässä kuuma kun vielä kertaakaan muuten koko päivän aikana.

Koko Wackenin festarialue ei näin keskiviikkona ole vielä auki, mutta pari varteenotettavaa artistia kerkeämme teltassa käydä pälyilemässä. Backyard Babiesin keikka - aivan ok, mutta Sepultura jotenkin jätti paremman maun, vaikka biiseistä ei ollut käytännössä mitään hajua. Rumpali veti kannuja aivan saatanan kovasti ja siinä ei varmaan keikan aikana yksi pari vispilöitä riittänyt. Hyvää rytmistä jytinää monessa kohtaa ja meno oli aivankin kohdallaan. Laarilla ei jostain syystä ollut ruuhkaa kun puolet lavatorioalueesta tulvi kusen ja mudan sekoitusta. Vielä varmaan vähän viemäreissä hienosäätöä näin festareiden alla. Jos ei jalat kastunut vielä kusilammikoissa, niin onneksi viereiset kaverit laarilla laskettelivat sellaisella paineella, että tukkakin kastui. Sepulturan jälkeen noin kello kaksitoista reikäleipä luomme lyhyen katsen Mambo Kurtin käsittämättömään yhden miehen pläjäykseen, joka tulee lähes joka päivä, ja painumme pehkuihin.

Torstai 2.8.

0800 ja tunnen kuinka karpalot valuvat saunaksi muuttuvassa teltassa pitkin otsaluuta. Alén alkaa myöskin pyöriä levottomasti ja viereisestä teltasta kuuluu duon Sissihaissooisen & Hsissisen mylvintää. Teltasta ylös nouse ja  ja grilliä tulille. Aamupala kattauksesta löytyy Bratwurstia, leippee, suolakurkkuja ja tietenkin olutta. Mielihyvä valtaa kehoni tässä syntisessä tilassa, jossa avaan oluen heti herättyäni. Pojat jäävät levittelemään rasvaa ja meikäläinen lähtee suunnistamaan kohti suihkuhuoneita. Hien, pölyn ja aurinkorasvan kombo tosin pitää ainakin naarat lähietäisyydeltä pois, joten tästä kullanarvoista vinkkiä kotipuoleen kun seuraavan kerran allekirjoitetaan Wackenin lupa-anomuksia. Tähän jos vielä on heittänyt hitsautumisen pelossa Bebanthenia ruiskautuksen nivusiin, niin aijai. Gimme all your loving.

Aamutoimien jälkeen lähdemme uudelleen kohti Erikaa. Tällä kertaa kiikarissa on erilaisia kesävarusteita kuten hattuja, tuoleja ynnä kylmälaukku. Olut on huomattavasti suunmyötäisempää viileänä ja wurstia tarvitaan kipeästi lisää. Kojujen kumppareita katsellessa tulee mieleen, että on se vaan kiva ettei kuse vettä taivaalta tänä vuonna. Viime vuonna liejua on nimittäin ollut sitä ja tehden koko alue täynnä. Ja on muuten vielä mainittava, että menisi vaikka tällä kylän päätielläkin pelkästään pari päivää mutkattomasti. Milloin saadaan Suomeen kotipihoihin pop-up baareja? Ei ikinä.

Uudet tuolit käyttöön, wurstia grilliin ja olutta auki. On vaan notta mukavaa vaikkei yhden yhtä artistia vielä tänään olla nähty. Ruoan jälkeen pienet kauneusunet ja kohti aluetta. Ensimmäisenä kiikariin osuu jo uransa ehtoopuolella monessakin mielessä oleva Vince Neil. Kuulemma keikan viimeiset 4-5 biisiä, jotka ovat kaikki Mötleytä ja pakko myöntää, että vähän jää kaksijakoiset fiilikset. Hyvinhän se rullaa, mutta vanhalla ruunalla ratsastus haisee vaan tässä tapauksessa omaan nokkaan persielle.

Vincen jälkeen jäämmy väijymään myöskin päälavalla (joita nyt oikeastaan on kaksi) muniaan puristelevaa Schneiderin Dirkiä. Vaikka miehen tuotanto on itsellä melko pimennossa, niin meininki ompi melkoisen hyvä. Lyöttäydymme myös Elävän Musiikin Yhdistyksen kyydeillä tulleiden suomalaisleidien seuraan. Härmästä on tultu kuulemma kolmen linjurin vahvuudella ja matkan tuuttaamiseen per suunta on mennyt pari päivää. Eli henkilökohtaisesti kärsisin jo tässä vaiheessa turneeta armottomasta deliriumista. Vieläkään ei tarvitse persettään liikauttaa kun samasta paikasta näkee seuraavaksi tulittavan Puolan kotikontujen Behemothin. Muutama ralli, jotka tiedän entuudestaan laittavat pään rytmikkääseen eestaas liikkeeseen, mutta jokin tästä puuttuu. Ei tarpeeksi kovaa tulitusta ja vähän turhia tunnelmointeja välissä voi olla ongelmani. Mutta pitsansyönnin ja kaljanjuonnin ohessa seuraili mielellään miten kesä-iltapäivässä taittuu vihainen bläkkisjööti.

Behemothin jälkeen siirrymme alueen toiseen reunaan kohti Wastelandia, josta löytyypi muutama lava lisää. Tännehän on siis tultu meikäläisen toiveesta katsomaan artistia nimeltä Exit (only) Eden. Neljä mimmiä laulamassa kaiken maailman hittibiisejä hevitaustoilla. Ei toimi ja yksi kappale riittää. Kello alkaa repiä kohti kymmentä ja siirrymme päälavan suuntaan vilkuilemaan Danzigia. Edellisen artistin kanssa festareiden paskimmasta keikasta vastaa valitettavasti Glenn ystävineen. Jotenkin todella väsynyt ja potkuton meno, mitä ei ainakaan välispiikeillä pelasteta. Danzigin jälkeen ynnäilemme vielä Judas Priestiä, mutta veto alkaa olla jo sen verran poissa, että Painkillerin ynnä muut keikan loppupuolen värssyistä joutuu kuuntelemaan leirinnästä.

Perjantai 3.8.

0800 ja perkele miten kuuma taas. Karpalot valuvat pitkin jokaista silimää ja ulostaudun teltasta kosteana, lantioni ollen verhottuna vain viikunanlehteen. Näen naisten juoksevan minua kohti. Otan esille kylmälaukusta Bratwurstit ja rikittelen grillin päälle. Nyt tuohon vellovaan ihmismereen liittyvät myös miehet. Ennen kuin massat saavuttavat minut, olen syönyt jo Bratwurstini ja teleportannut itseni suihkutilaan.

Tänään onkin pitkä perjantai. Parit ohraiset naamaan teltalla ja klo 11 kohti Amaranthen keikkaa. Sole paistaa ja jengi hymyilee. Vaikka en itse artistin musasta paljoakaan välitä, menee ruottalaisten hevipoppi melkoisen kivasti kalian kylkiäisenä. Lavan edustalla zuumailevan kameramiehen intressitkään eivät jää hämärään, kun äijä kuvaa parin metrin päästä laulaja Elizen haarukkaa aivan huolella keikan loppupuolen. Liekkö muutkin aistilliset nautinnot jo välittyi tuolta

matkalta?

Klo 12 tuntumassa siirrymme päälavan edustalle nautiskelemaan Cannibal Corpse yhtyeestä. Keikka alkaa slovarilla. Eilinen Behemoth ei vielä tarjonnut tarpeeksi brutaalia osastoa, mutta miten käy jenkkien. Aloituskipale "Code of the slashers" jyrisee hyvin yli ja alun hempeilyn jälkeen päästäänkin itse asiaan. Myös paikallinen senioriosasto on saapunut keikalle. Arviolta kahdeksankymppinen täti saapuu mitä ilmeisemmin tyttärensä kanssa pyörätuolilla mestoille. Taustalla soi "Stripped, raped and strangled" kun mamma taivuttaa sormensa pirunsarviksi. En tiennytkään, että saksalaisista löytyy tämänkinlainen marginaalifanikunta. Viimeisenä klassikkona "Hammer smashed face" ja samaan aikaan naamaan kojusta hyvinkin keskinkertainen hampurilaiselämys.

Kipot täyteen ja päälavan kanssa aivan samassa rivissä olevan louder lavan edustalle kyyläämään Dark Tranquillityä. Ikävästi samaan aikaan piällekkäin sattuu Amorphis viereisellä lavalla, joten pienen vaihdon joutuu puolivälin tienoilla tekemään. Joutsen Tompan välispiikeistä puuttuu kyllä vähän poweria ja jotenkin olin haistelevani jo samaa aiemmin Ilosaarirokissa. Soitin-ja laulupuoli pärisee kyllä hienosti, mutta mehu puuttuu väleistä. Amorphiksen jälkeen ei muuten vieläkään pääse lepuuttamaan kun heti perään viereisellä päälavalla hanurista pärähtää Korpiklaania. Käsittämätöntä miten sakemannit voivat osata sanatkin tältä artistilta ja Suomessa nipin napin porukka tietää koko pumppua. Ja porukkaa luonnollisesti aivan helvetisti. Olihan toisaalta Eläkeläisetkin pitkään Wackenin vakiovieraita ja juhlaväki osasi huutaa vain "HUMPPAA HUMPPAA" kappaleitten välissä.

Kello reiskan kolme iltapäivällä ja siirryn muuta jengiä ennen leirintään. Pakko päästä jaloilta pois, sillä kuudesta eteenpäin on koko ilta taas tulitusta. Keskiviikkona ja torstaina tuli muuten molempina ihan vaan seisoskelunkin lisäksi reippaat 20 000 askelta tallattua. Varjopaikan löytäminen osoittautuu haastavaksi ja karpaloralli pitkin kehoni uomia jatkuu. Torkun puolisen tuntia ja jätkät saapuvat paikalle. Tuolia ja telttapatjaa mukaan ja suuntana miellyttävämmät torkuntamättäät. Leirinnän sivusta löytyy puskan vierestä lääniä, mutta miinuksena voisi laskea tuulen mukana vähän väliä nokkaa kiusaavan kusen hajun. Ei haittaa ja torkumme seuraavan tunnin.

Kello kahareksantoista-yksiviisi ja lauteille saapuu kotoinen Children of Bodom. Silloin tällöin olen äijien livekuntoa internetin videoaineistoista väijynyt ja tänä vuonna tunnutaan olevan iskussa. Olen oikeassa. Vähän sieltä täältä nappaileva setti pärisee aina kulkusten takimmaisessa nurkassa asti ja iloisia yleisösurfareitakin riittää jonoksi asti. Välillä yllättää kun takaraivoon osuu jokin ihmisjäsen ja seuraavaksi yrität käsien varassa liu'uttaa eteenpäin hikistä keskivartalolihavaa miestä, jolla on jalassaan vain mustat tangat.

Are you dead yet?

In your face

I worship chaos

Blooddrunk

Angels don't kill

Needled 24/7

Hate me!

Every time I die

Downfall

Hate crew deathroll

Towards dead end

Bodomin jälkeen burgerille vie tiemme. Tällä kertaa burgerieväs näyttää jo paljon paremmalta ja tilaammekkin biffin tuplana. Ei ilmeisesti kuulununt menuun kun myyjä raapii päätään ja miettii paljon on 2+2 euroa kun biiffiä onkin kertaa kaksi. Ei sen puoleen, omakin aivotoiminta on ollut jo pitkään perunan tasolla kun puhutaan matematiikasta. Burgerikojun vieressä soi humppa, joka osoittautuu Trollfestiksi. Itsehän olen kohtuullisen suuri pc pelien ystävä, joten tässä välillä nenätykset kohti sitä, sillä tänä vuonna tätä kansamme kastia kestitetään ensimmäistä kertaa ESL:n (Elecrtonic Sports League) teltalla. Paikan päältä saa tietenkin kalijjaa ja isoilta screneiltä voi seurata selostajien rupattelemina pelejä kuten League of Legends, Player Unknown's Battleground ja DOTA 2. Saksankielinen selostus hieman vaivaa kun oma taito rajoittuu johonkin Scheissen ja Ich komme:n väliin, mutta aivanhan tätä on mukava aikansa kuluksi tsiigailla.

Gello 2100 ja olemme aikalailla givoilla öögailubaikoilla Nightwishin keikalla (keikka löytyypi linkin takaa https://www.magenta-musik-360.de/nightwish-9208205928595094858). 90 minuuttisen keikan aikana surffaajia on taas vähän väliä ja hikiset nahkatankaukot ovat muuttuneet kivan näköisiin metallimimmeihin. Aijai, tämäkin vielä ja kaikille aisteille tarjoillaan hunajata. Pirun hyvä keikka ja kannattaapi vaikka alta olevasta videosta käydä lähemmin fiiliksiin tutustumassa. Keikin jälkeen jalat on taas sitä mieltä, että tauon on tultava ja nokka kohti telttaa. 

Päivän kestävä seisoskelutuokio suorassa auringonpaisteessa on melkoinen haaste. Ei kiinnosta edes alkomahoolia tankata isolla suuttimella. Reiskan tunnin paussi ja jälleen kentälle, tällä kertaa In Flamesin pariin. Ja perään vielä Ghost. Kello melkein 0300. Pieni väsy ja zombina teltalle. Seuraavasta päivästä en aio kirjoittaa mitään. Kerron sen videoilla ja kuvilla, koska mehu on loppunut niin kirjoituskoneesta kuin ukostakin.

Lauantai 4.8.

 

Lisää vöitä ja nahkurin orsilla tavataan!

Varsova - Tummien vesien taistelununna

Prologi

Niin minä sinua ja ehkä sinä myös minua. Sunnuntai kello 12 ja olen seisonut jälleen suihkussa parikymmentä minuuttia pyöritellen kaikkia niitä ohimosta purkautuvia keloja. Kelat, joihin ei oikein tunnu järjestystä saavan ikinä. Olen väkevästi päätymässä lopputulemaan, jossa järjestystä ei ikinä ole tarkoitus saavuttaakaan. Onni on epäröinnissä, pohdinnassa ja hetkessä, jossa taistelen autuudessa. Tämän ajatusmallin olen mielestäni sisäistänyt tietoisesti jo viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kirjoitin vuosi sitten edellisessä Posti Peten mailissani mutkan kautta, että tajutkaa miten hyvin asiat on ja lopettakaa se perkeleen valitus siitä kun lähikaupasta ei löytynyt mangomarmelaadia. Profetia kävi toteen. Yksi lähimmistä arkipäivän ihmisistäni kotikaupungissani saatettiin haudan lepoon ja itseltäni löytyi jotain, joka sai sylkemään lasiin kokonaiset viisi viikkoa. Lopullinen terminaalitila, mutta savikiekko rupesi ottamaan kaalissa niin pahaa kierrosta arkenakin, että pakko oli turvautua satunnaiseen pulloon. Pulloon, alkoholiin, rappioon ja pubin tiskiin. Mikä helvetti siinä vetääkään? Liekkö tapa vaan niin hitsautunut savikiekon pintaan, mutta onnea on se kun saa näin sunnuntaina pienessä kohmelossa avata arkkuaan myös niille, jotka ei ikinä löydä itseään mistään muualta elämässä kuin sieltä tyhjältä mangomarmeladihyllyltä. Vituttaa sen kaiken vitutuksen puolesta.

Keskiviikko 6.12

Varsova. Saatana, että janottaa ja napsaa vaikka istun vasta junassa. Olenko alkoholisti? To be continued ja tarina ei kerro. Kauniita puolattaria ja silliviikseen vetäjiä koko aamupäiväinen juna täynnä, ja palttiarallaa neljän tunnin ryskyttelyn jälkeen saavumme Isolle. Räntää, harmaata ja lihapullia pottumuusilla. Kyllä, löydämme aivan sattumalta safkapaikan ynnä pubin sekoituksen, Afarian, ja kuinka ollakkaan päivän menyystä löytyy härmäläinen perinneherkku. Ja vielä yksi parhaista lihapulla & pottumuusi & suolakurkkusipuli-komboista mitä olen ikinä syänyt!

Illan agendana Suomen Puolan konsulaatin ja kauppakillan järjestämät Suomi 100-bileet. Nämä pukubileet ovat aina meikäläisen mieleen kun arvotaan montako kauluspaidan nappia lentää ja ratkeaako haarus ensimmäisen vai toisen diskokappaleen aikana. Airbnb:llä kyykkyviinit huiviin, ylimmät napit valmiiksi napaan asti auki ja kolomen markan Tabacit poskille. Puolitiehen jätetyt valmistelut eivät siis tule tälläkään kertaa jättämään ambulanssin väristä Magnumiani kiinni kaislikkoon. Siimat saattavat kireissä tilanteissa katketa, mutta viime aikoina olenkin ollut enemmän catch an' release-miehiä. Pitäis vaan ensin saada se catch.

Näläkä ja odottelen kurnivin vatsoin mitähän hyvää Polskitytöt meille tarjoilevat kotiSuomen herkkukoreista. Karjalanpiirakoita joo, lihapullia muovilusikan nenässä jess ja Napue Giniä suunkostukkeeksi nam. Aivan pätevää menyytä siis. Tunnin verran lätinää ja salin puolelle kuuntelemaan astetta arvokkaampaa ulosantia. Illan toisesta menyystä löytyy Puolan ja Suomen pressojen videotervehdykset, Puolan Suomen suurlähettilään puhe sekä kolmen nuoren muusikon alun konsertto. Juurikin sitä kulttuuria, jota harrastan kerran kymmeneen vuoteen johtuen a) siitä etten ole sitä vielä tajunnut, b) bensalenkkarimiehille on yleensä eri bileet ja c) viinihylly kotona on täytetty edelleen oluella.

Jatkobilepaikkana Varsovan ytimestä Stixx-ravintelli ja ovella vastassa pari Suomen vanhoihin sotilasasuihin sonniStautunutta miästä. Matkalla ihastelemma vielä kuinka Varsovan keskeisin maamerkki Kulttuurin ja taiteen palatsi on valaistu Suomen väreihin. Ennakkoilmottautumislistalta nimien kuittaus ja ineen. Buffetti, baari auki, bändi ja kotiin. Jäikö mitä ja ketä jälkipolville kerrottavia? No eipä juuri paitsi, että eräällä tapaamallani puolattarella on ex-mies kotikaupungistani Joensuusta. Rapala jää kaislikkoon.

Torstai 7.12

Välillä näitä tekstejä kirjoitellessa tulee mieleen, että miten paljon kehtaa antaa areenaa muille mukana olleille. Kenellä on Jalostajat nenässä ja kuka kokee meikäläisen näkemän ja veistelemän  epämiellyttävänä. Sen takia lähipiiri yleensä on säästettävä pahimmalta julkiselta ryvetykseltä, jonka kaikki seitsemäntoista lukijaani tulevat antamaan. Yleinen nykymeininki on muuten ruennut ottamaan hetki hetkeltä enemmän kaaliin. On egot, Instagrammit ynnä muut ulkoista habitusta boostaavat lähettimet, joihin tarvitaan vähintään seittämäntoista filtteriä niin todellisuuteen kuin kuvanlaatuunkin. Menee niin perkeleen hyvin, että amalgaamit ei lennä ainakaan nakkarin jonossa vaan epätodellisuuden turbulensissa, jossa ymmärrys perushyvyydestä häviää. Pelottavaa faktaa on se, että tätä pintaliitopierua kulutetaan niin paljon. Toisessa päässä on sitten se mangomarmelaadihylly ja ikuinen itkeminen kaikesta. Kaikki menee perseelleen eikä mistään saada revittyä iloa elämään. Sitten kun ympäriltä kuolee ihmisiä, jotka ovat olleet äärettömän hyviä ympäristölleen ja osanneet nauttia pienistä iloista, niin kyllä miettiin notta perkele ois taas saanu kopsahtaa jonkun toisen koppaan. Missä ovat siis välimallin jätkät? Missä perusasioista ja omista rakkaudenkohteista nauttiminen? Vai onko nykyajan rakkaus sitä mitä ei voi koskaan saavuttaa. Jatkuva kehittyminen, tylsyys, suoritus ja rasvattu köysi. Meininkihän on ollut pitkälti samaa läpi apina 2.0:llan historian eikä varmasti tule muuttumaankaan. Ja eikö tuota itsekkin kuulu tuohon samaan laumaan, kuhan nyt vaan yritän luoda itsestäni ajattelevaa, ympäristöään huomioivaa kuvaa .

Torstai-aamu alkaa Charlotte-kahvilassa äämiäisellä. Voimantunnossani en ota vastaan tarjoilijabeiben ojentamaa englanninkielistä menyytä, vaan öögailen eli silimäilen arkisesti kaunolla tavattua polskia. "Voi helevetti taas menee puolet ohi", mutta silti löydän suosikkini vihkosesta helpolla "tää on kallein"-logiikalla. Hieno valinta siinä mielessä, että ensimmäisenä lasi täytetään samppakaljalla ja sekös meille käy! Leipäkoria, kaffetta, marmelaadeja ja munaa seuraksi pöytään. "Kun (perä)silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin..." tunkeutuu väkisin matona korvaani tunnelman ja kappaleen lyödessä saumatta hanskaa yhteen. Torstain kohteena numero kaksi Hoppiness Beer & Food. Keskipäivää ilahduttamaan tilaan burgerin ja niin trendikkään hana-IPAn. Erittäin hyvä lihaosasto sämpylän välissä, mutta pieni koko ei riitä täyttämään vatsani tyhjyyttään kumisevia kammioita. 

Reissun ensimmäinen Airbnb jätetty taakse ja toiseen siirtyminen. Toveripariskunta matkalle Gdanskin junaan ja päätän ottaa tunnin kävelyhiliposen vanhan kaupungin läpi. Reissun toinen agenda eli keskenään, yksin & omassa rauhassa seuraavat kolme päivää on alkanut. Mietin hetken, että laitanko sähköisen viestimeni kiinni, mutta tajuan, että elämä saa liian monta haastavaa sävyä siinä vaiheessa. Olen päätynyt budjettiratkaisuun majoitusvalinnassa ja tästä syystä olen ottanut vain 1 huoneen hiukan varttuneemman  leidin kämpiltä. Tiedotteessa luki, että hän ei käytä alkoholia tai muita päihteitä, syö vaan rehuja, sammuttaa valot aina huoneesta poistuessaan ja niin edelleen. Kannan repussani neljän patteria Zubria. Lähes ensitöikseni lähestyn vienosti jääviileäkaappia ja kysyn:"-Is it okay if I put two beers to the fridge?"(Neljän tarjoaminen jääviileäkaapin kylmään syliin heti kärkeen voisi olla liikaa) "-Okey you can put them there but you are not going to be drunk, right?" Kuka se nyt ölssillä känniin ja Zubrissa on vaan kuusi pinnaa volkkaa... Iltapäiväinen akkujenlataus vaaka-asennossa seuraavan kahden tunnin ajan.

Ilta alkaa jo sarastaa kun raotan silmiäni peittäviä läskisiivuja. Ikkunastani avautuu suuri sisäpiha, jota istun ihastelemaan alas nauttien viileää Zubria. Juomaa siemaillessani en voi olla ajattelematta sitä pettymystä, että paikalliselta kioskilta ei löytynyt Musta Kobraa eli Laivaduunarin kyyneleitä eli Specjaalia. Gdanskin paikallinen olutherkku, jota vain tosimiehet juovat. Huhufaktan mukaan tuotetta ei myydäkkään hyggepelleille tai muille munattomille vetelyksille. Huomaatteko miten muuten olen ottanut suorastaan hyökkäävän linjan sanomisissani? Alkaa ottaa päähän kaikenmaailman hyssyttely ja villahousurunkkaus. Otti muuten jo päähän kymmenen vuotta sitten armeijassa. Ei saa juoksuttaa ketään "turhaan" kun Osmo-Jaakkimalle tulee särö sieluun ja äiti laittaa esikuntaan kirjeen siitä kun pojan persesilimään ei mahdu enää lisääntyneen stressin vuoksi tutti.

Treffit sovittuna pubille keskustaan kello kahdeksantoistakolmenolla. Paikkana Klapps ja rakastun välittömästi. Tilaan hanaoluen, koska haluan elää vaarallisesti ja ottaa riskin siitä, ettei hanaa ole ikinä pesty. Ystäväni Szymon saapuu ja olutkierrokset pyörivät ohitse kun Janne Porkan Tallinnan matkat. Lisää porukkaa pöytään ja nyt saa jo kantaa neljä tuoppia per pyöräytys. Keskustelua faktan ja fiktion välimaastossa, jossa eräs tovereistani astuu vaaralliseen silimäkkeeseen sanomalla "you have a lot of banyas in Finland". Isku vyön alle, mutta kaljalla selvitään tästäkin koitinkivestä. Parin shottibaarin kautta Afariaan, johon olen jo eilen tutustunut. Sinäänsä mielenkiintoista, että kyseessä on yksi jätkien lempparipaikoista ja meikäläinen on sinne eksynyt aivan munkilla eilen. Vedellään sapuskoja, turistaan ja juodaan. Hitto, että on mukavaa ja epähuomiossa saan puoli tuopillista olutta syliin kun kaverin silmä-käsi koordinaatio kaataa toisesta mukista ohi. Näitähän sattuu. Puolen yön tuntumassa hajaannumme himaan pötköttää.

Perjantai 8.12

Lähempänä puolta päivää kun nostelen kaksi päivää marinoitua herkkuvarrastani ylös sängystä. Suihkendaalit ja Pragan kaupunginosan läpi kohti ydintä. Kämpille en ole hommanut mitään ruokatarvikkeita, koska olen nyt lomalla, haluan viihtyä ja haluan tulla palvelluksi. Arkena saa taikoa aivan tarpeeksi erilaisia j-lihayllätyksiä ja diskata. Parinkymmenen minuutin tepastelun jälkeen löytyykin aivan pätevä lounasravintelli ja ruokailu saadaan suoritettua. Ei tiski, ei marka kasi, ei Nivea kasiraesva.

Vistula joen poikki menee jokunen silta tällä kohtaa ja kun nään muutaman kilometrin mittaisen suoran avautuvan edessäni toiselle puolelle, otan ratikan. Päivän aikana olen ajatellut tehdä järkevän pubissa istumisen lisäksi muitakin tuiki olennaisia asioita. Starbucksin litraisen kahvin kautta otan suuntimen kohti Kulttuurin ja tieteen palatsia. Ylimmän kerroksen näköalatasanteella tuli 8 vuotta sitten käytyä, joten sinne ei taas toinna mennä, mutta täällä kuuleman mukaan oleva Kansannousun museo kyllä kiinnostaa. Hetken aikaa aulassa pälyiltyäni saan kuuman vinkin, että olen kolmisen kilometriä väärässä paikassa. Keneltähän on tullut taas tämäkin Totovinkki napattua? Mutta eipä siinä mittään. Kelit ovat kohdallaan, joten eikun sandaalia toisen eteen ja miettimään miten helevetin kiva kun saa olla keskenään ja pysähtyä halutessaan välillä vaikka espressolle ja pyyhkiä siinä samalla päältään taivaankannelta varisseet palvelukeskusduunareitten kyyneleet. Niitähän nimittäin täälläkin riittää ja katuja pyyhkiessäni tunnen kuinka enterin hakkaamisesta johtuvat vibrafoniset aallot tavoittavat minut.

Kansannousun museosta en oikeastaan osaa sanoa juuta tai jaata. Sota-ajan matskut toki aina saavat soittorasiani soimaan, mutta jotenkin Gdanskissa puolisen vuotta sitten avattu toisen maailmansodan museo vetoaa meikäläiseen paljon enemmän. Toki Varsovan museostakin löytyy mielenkiintoisia esineitä ja tarinoita, ja erityisesti sitä faktaa, että kaupungista tuhoutui yli 80% pommituksissa, pidän kiehtovana. Tuho, selviytyminen ja uudelleensyntyminen. Yksi syy miksi Varsovan arkkitehtuuri ei maistu kovinkaan mielenkiintoiselle, mutta sitkeydestä kertominen saa aina huomioni.

Historiapläjäyksen jälkeen siirryn metrolla ytimeen burgerille. Ystävältäni Szymonilta kuuma vinkki Barn Burgerista toimii paremmin kuin sata jänistä. Hevimedallia, kunnon purilaisia ja bisseä, niin ei voi mennä metsään. Seuraavana tähtäimeen muutaman sadan metrin päästä Kufle i Kapsule. Istahdan tiskille tunniksi-puoleksitoista haistelemaan kapakin atmösfääriä. Treffejä, jätkäporukoita, tyttöporukoita ja yksinäisiä tuoksuttelijoita. Miellyttävä tunnelma ja lupaan palata paikalle, jahka hedelmät ovat jälleen kypsiä. Nyt on kuitenkin perjantai-ilta ja jotain muutakin toimintaa on kehitettävä. Pitu-Pitu-sivustoa plärättyäni huomaan, että Enter Shikari ja joku goddamn Astroboy ovat täällä keikalla. Tiedän näiltä bändeiltä yhteensä yhden biisin. Uberi alle ja muutamia kilometrejä ytimen ulkopuolelle Proximaan. Uberi muuten toimii Varsovassa ja noin muutenkin Puolassa aivan todella hyvin. Saavun klubin pihaan mustalla Fiatilla ja näen kuinka köyhät opiskelijahenkilöt tutisevat ulkona juomassa keskustaa. Salainen toiveeni sisällä lasituopista tarjoiltavasta artesaani-oluesta poljetaan linttaan tässä vaiheessa. Lähestyn sisäänkäyntiä ja joku 18:sta vuotias Jacek-junior uskaltaa avata leipäläpensä esittääkseen kysymyksen mystisellä puolan kielellä, jota en vieläkään ymmärrä olut-sanaa pidemmälle. Pyydän samaa ulosoksennettua lausetta englanniksi:"Sir, do you have a ticket for the concert? My girlfriend didn't come and I have extra". Transaktion suoritus, pojalle kaljarahat (tissibaarirahat?) ja itselle hieman ovelta ostettua lippua halvempi tiketti.

Zywieciä paskaisista hanoista muovituoppiin vaahdotettuna. No tämähän maistuu aivan ok ja mietin miten sekoitun kuin moottoriöljy vesilasiin tänne heinäseivästeinien joukkoon. Skannaan yleisöstä nahkahameisia, vähintään David-koon tonkilla varustettuja hyväperseisiä naaraita. Näen yhden ja vedän jahtivyötäni pari pykälää tiukemmalle. Otan vittumaisen virnuilevan hymyn naamalleni ja pyrin saamaan kohteeni huomion. Saan sen. Korvakäytävissäni alkavat soida kuin enteilevästi nahkahameen piukat läpsähdykset. Viime yönä nähty eroottinen profetia on käymässä toteen kunnes kolme Jacekkipelleä ilmestyy metsästysmailleni jostain tiskin takaa. Mimmi alkaa naureskella leikkisästi ja vaihtaa muutaman puoliväkisen pusunkin. Voi saatanan seittämäntoista ja väkisin olisin minäkin osannut tuon tehdä. Noh, elähän poika mittään ja katsastellaan illan ensimmäistä artistia, Astroboyta. Aivan kohtuullisen pätevää livetoimintaa, mutta rapin ja rokkihevin sekainen mäiske ei vaan tältä artistilta saa pikkuhousuani kastumaan. Pari muoviläkkärällistä olutta ja illan pää-aktia kehiin. Yritän keskittyä vähän enemmänkin, mutta mittarini värähtää kunnolla plussalle vasta Arguing Thermometers-kipaleen kohdalla. Kolmen vartin jälkeen poistuessani korvissani soi enää tinnitys.

Öölihuonetourini jatkuu. Uber alle ja seuraavana valintana...

Epilogi

Tuohon yllä olevaan lauseeseen pääsin joulukuun jälkimmäisellä puoliskolla. Tämän jälkeen kirjoitus ja itseasiassa kaikki muutkin sorminäppäryyttä vaativat toimet ovat siirtyneet tasolle vastasyntynyt. Terminaalitila 666 vei toistamiseen kolmen kuukauden sisällä lasarettiin ja iloisten reissutarinoiden väsäily ei ole oikein innostanut. Olo on kun olisit kehittänyt itsellesi kolmekymmentäyksi vuotta 100 levelin taistelununnaa, avaat majatalon oven ja peli kaatuu siihen kun ovelle ohjelmoitu avautumisanimaatio bugaa. Mistä voi palata edelliselle tallennuspisteelle tai aloittaa uuden pelin? Ainiin, vituiks tää on kuitenki ohjelmoitu.

Maailman sinisin taivas, maailman kirkkaimmat veet. Haluaisin sanoa, että ne ovat nyt mustia ja sameita. Mutta koska näen sieltä silmäsi ja kuvittelen vartalosi nyt kivettynyttä rintaani vasten, toivon sen kesän vielä saapuvan luokseni.

Reissufilosofistin päiväkirjat #1

Olen monesti miettinyt, että jossain välissä voisin avata tätä omaa seikkailun filosofiaa. Nyt on sen aika. Kuvapuolella nuoleskelen egoani tarjoamalla kollaasin sata prosenttisesti omasta itsestäni reissujen varsilta. Lopussa herkutellaan vielä takavuosien Madridin reissulla videon muodossa.

Australia 2013

2010 ja jälleen on laitettu yksi hopeastiasto kahteen osaan. Yrittäminen on todettu toivottomaksi ja mahdollisuuksien auvvoinen avaruus on jälleen avattu. Tiellä on ainoastaan yliopisto. Kummoisia matemaatikon taitoja ei tarvita kun olen jo pläräämässä yliopiston vaihto-opiskelutarjontaa. Nyt kun ei ole Pirkkoa vielä taas tiellä, on tartuttava aikaan helevetin kyytiä ja vielä nopeemmin. Vuotta tai puolta aiemmin tehty Itä-Euroopan turnee herättää mieleeni alkoholisia kylpylämuistoja Budapestista ja simsalabim, paperit lähtevät vetämään Unkariin. Meisseli-Mattien ja Lortto-Liisojen opiskeluajan menolippu seksin paratiisiin nimeltä Erasmus on ostettu. Pikkuhousu tuoksuu jo nokassa kun saan kirjeen Unkarista.

Savonlinna 2008

Hyvät ystäväni muistavat kuinka jo lukioaikoina lähdin perjantai-iltaan nahkarotsi päällä, taskussa raikkaan miehinen deodorantti, Slogit sekä varasukkapari. Edessä oli jälleen kahden päivän seikkailu, joka ei tulisi kaatumaan ainakaan ruutulipun heilutukseen kalsariosastolla. Ovet auki avoimmuudelle ja Joensuun viikonlopun mahdollisuuksille. Välillä eksyttiin satojen kilometrien päässä oleviin lomakeskuksiin, joista sitten kiireisimmät soittelivat emännilleen hakuja, että huomenna pitäisi päästä töihin. Pelti tietenkin kiinni ja aamulla herään parisängystä kahden kaljamahaisen silliviiksen välistä. On ollut taas niin hauskaa, että muistikin on ylikuormituksen takia mennyt pois päältä.

Trieste 2009

Siitä asti kun on ollu mahdollista päättää itse omista menoistaan olen aina ollut riskin puolella. Jäänkö himaan viikonloppuiltaisin, juttelenko jollekkin mielenkiintoiselle mimmille tai otanko makaroonilaatikkoa vai silli-anjovispitsaa. Jo niin kulunut mukavuusalueelta poistuminen vaan toimii. No okei ei toimi kaikille, mutta jo aiemmin toteamani "Riski on ajatus, että johonkin tavoittelemisen arvoiseen asiaan liittyy myös mahdollisuus negatiivisesta lopputuloksesta. Riski on arkikielessä synonyymi epäonnistumisen tai uhan todennäköisyydelle." pitää vieläkin paikkansa.

Hattuvaarantie 2010

Itselleen valehtelu on yksi ihmislajin vittumaisimmista piirteistä. "Kyllä tämä meidän parisuhdekelkka vielä tästä kääntyy, kyllä viinanjuonti on jätettävä kokonaan pois, kyllä tätä nykyistä työpaikkaa toimistoapinana kannattaa vaalia" . Ei mitään värejä, ei mitään sävyjä ja soittimessa soi vain elämää-kokoelma. Munia ei näy missään muualla kuin kattilassa ja nekin on saatana keitetty vähintään 10 minuuttia. Ei arjessa ja ruutinissa ole mitään vikaa, mutta kai hattaran seassa eläminen sopii erityisen hyvin meille sääntö-Suomen ystäville, jossa ei ole korruptiota, mutta naapurin Jaska viimeisteli autotallini remontin kun kävin vastavuoroisesti painamassa sen papiljottikojoottia, että se viimeinkin lopettaa sen Me naisista lukemansa vollotuksen siitä, miten seksi on niin tärkeää parisuhteen säilymiselle. Jaskaa ei kiinnosta, mutta silti tietokoneen lukitus aukeaa salasanalla "teinivisvarömpsä" ja puhelimen hakuhistoriasta löytyy sanoja "fake agent" ja "mature". Ei uskalleta olla sitä mitä halutaan, kun joku saattaa katsoa kieroon ja mikäs sen parempaa kuin saiban jauhaminen selän takana. Tähän läheisesti liittyvä suoraan asioista puhuminen tuntuu myös olevan katoava luonnonvara. Onko tuntunut hyvältä lähteä parisuhteista tai onko ollut kiva lähteä asumaan paikkaan, josta et tunne ketään? Vastaus on kyllä ja ei. Kokemuksen vankalta pohjalta ja myös muilta kuultuna voin kertoa, että pakastimen viileydellä asioihin suhtauminen ja tunnepuolen hautausmaan kaltainen tila auttavat asiassa.

Budapest 2011

Jonkinlaista seikkailun murrosaikaahan tässä on eletty jo pidemmän. Ei pelkästään sen takia, että fyysisesti paikasta ja maasta toiseen on tehty niin helpoksi, vaan myös siksi, että erityisesti nuorempi polvi hakee kokemuksia ja tunnetta. Myönnän myös itse kuuluvani tähän seikkailuja hakevaan ryhmään. Itselleni ulkomaille lähtö ei kuitenkaan ole mikään edellytys seikkailulle. Sen voi toteuttaa ihan kotoisissakin puitteissa hyppäämällä autonrattiin ja lähtemällä vaikka roadtripille. Ulkomaille lähtiessä muuttujia tulee vain enemmän matkaan. Ei tarvitse kuin lähteä itä-rajan taakse, niin kylläpä alkaa kerrointa löytyä. Et osaa kirjaimia puhumattakaan kielestä, et tunne kulttuuria kuin Iltalehden "Putinin Krimin ristiretki jatkuu Karjalaan"-otsikoista ja näiden takia oletkin jo niin hukassa ettet löydä Pietarin juna-asemaa pidemmälle. Mutta kun pääset jyvälle hommasta... Voi pojat niitä elämyksiä. Olet pubilla, tutustut paikallisiin, ystävystytte ja kohta huomaat viettäväsi iltaa heidän asunnollaan. Pääset paikkoihin, joista ei ilman paikallista apua ole edes mahdollista tietää ja vilkaisemaan, millä tavalla toisaalla oikeasti eletään. Monelle on jo tarpeeksi tietää, että ongelmia ja vaikeuksia tulee matkalla ja tämän takia telkkarissa pyörii tänäkin iltana Bumtsibumin 2016 modernisointi.

Pietari 2014

Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen aika vähään mitä tulee materiaan. Tavoitteita pitää elämässä olla ja itsekkin niitä kohti päättäväisesti menen. Tyhjästä valittaminen loppuu viimeistään siinä vaiheessa kun lähimpien niskaan mätetään multaa tai oma terveys falskaa pahasti.

Olkaa sisukkaita ja pitkäjänteisiä. Sillä pääsee elämässä pitkälle.

Gdansk 2016

Elämältä kaiken sain, mutta missä on Bentleyn avaimet?

Gdańsk - Irkkukahveja ja aitoja italialaisia ravintolakokemuksia

Puolaisen yksinasuvan alemman kerroksen whitecollarin todellisuus on tullut jäädäkseen. Olen tullut siihen tulokseen, että joko lotossa on nasahdettava vähintään 7 oikein, joudun siirtämään osoitteeni jonkin paikallisen sugarmaman kondolle tai aloittamaan skandinaavisen mieshuoran hommat. Eipä siinä muuta kun kiristellään ja vaihdetaan kulinaarisista liharuoista pottukeittiöön. Onhan tätä persaukisen virttä jo lauleltu niin monessa kirjoituksessa aiemminkin ja huomattu, että itkemällähän se nyt paranee. Peliliikkeitä pojat, peliliikkeitä!

Hyviä tapahtumia on kuitenkin päässyt nauttimaan sitten edelliskerran ja tämän kertaisessa postissa syvempi porautuminen tehdään pariin Gdanskin ympäristöstä löytyvään sightsee-kohteeseen, ja tottakai ravintoloihin.

Paljon turhaa länkytystä, mutta toiminta puuttuu. Onneksi kaveripiiristä löytyy henkilöitä, jotka listautuvat myöhempään osastoon. Lähes viikon mittainen ultimaattum on edessä ja tämän iloisen tapahtuman kunniaksi olen myös itse itseni vapauttanut työpisteeltä, siirtyen näin nauttimaan viisipäiväisestä viikonlopusta. Maantaina hoodeille saapuu ensimmäisenä Helsingin kaunein mies "isä Jouni kolmas" ja illemmalla Joensuun makein salitapakouluttaja "teurastaja Tarnanen". Porukka on lopullisesti kasassa iltakuuden pintoja ja pienen himanäppäilyn jälkeen siirrymme Surf Burgeriin. Maanantaisin jokainen burgeeri irtoaa 15 zlotyn hintaan ja herkkuperseystäväni yrittävät vielä samaan sysäykseen selättää pari pinoa pannareita, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muutama meikäläisen fauvouritte kuppila keskustassa läpi ja himaan pötköttää. Kovin tulista starttia ei uskalla ottaa, sillä henkilökohtaisesti on vielä konttorin jakkaralle asettauduttava tiistaina.

Tiistaina puolen päivän aikaan saan pojilta koodin, että aamupala vanhan kaupungin La Pampa Ravintolassa on nautittu. Vajaa 100 zlotyä per naama maksanut piffi kiilaa Jounin mukaan all time top-listalla paikalle numero kaksi. Ravintolassa oltiin myös käyty keskustelua asiasta. Jouni:"Your steak here is perfect." Tarjoilija:"Yes I know". Eipähän siihen paljon voi lisätä. Pojat ovat koko päivän oman onnensa nojassa, sillä joudun valitettavan työkiireen takia viettämään illan Sopotissa ruokaillen White Marlinissä meren rannalla ja nauttien kylmiä juomia CockTail Bar Maxissa sekä Spatifissa. Koppaan pojat Scruffy O Brienista kotimatkalla mukaan herrojen nautittua neljännen ulkoruokintansa tälle päivää. "Mihin miun kaikki rahat häviää? Täällähän piti olla halpaa?".

Keskiviikko: Stutthof

"Ei helevetti lähetä mihinkään keskitysleirille tännään! Armoton rapelo, ei pysty." Virsi, jota saan kuunnella koko loppuviikon ajan. Yksiöni isäntänä olen kuitenkin enemmän kuin ajan hermolla ja valmistan ystävilleni makoisan puuro-kabanossi aamiaisen, josta saan mm. ylisanoja kuten "eikö tosiaan oo mitään muuta ruokaa, on kyllä pas*an makusia makkaroita, miten voi näin jankkia puuroa keittää". Parhaani yritin ja näille kulinaristipelleille kun ei mikään kelepaa. Yllättäen Sztutowoon lähtevään bussiin tulee armoton kiire, vaikka himanäppäilyaikaa on kolmatta tuntia. 15 zlotya suuntaansa ja matka-aika noin puolitoista tuntia.

Kyllä oli taas peliliike vetää 17 litraa kahvia ennen kuin hyppää bussiin. Jo matkan puolivälissä joudun käyttämään rakko-ässän hihasta ja aukomaan nappeja ynnä vyötä tuskan tasoittamiseksi. Matkalla on toki vielä kaikenmaailman tietyömaata hidasteena ja luonnollisestikkin lavatoriotilat puuttuvat täysin. Noh, matkan määränpäänämme on siis Stutthofin keskitysleiri, jossa suomalaisiakin vankeja on vajaa satakunta ollut. Ilmainen museo, jossa maksua peritään ainoastaan muutama zloty parikymmentä minuuttia kestävästä dokumenttifilmistä tai vähän isompi siivu opastetuista kierroksista. Vaikuttava ja erittäin hyvin ylläpidetty kohde, jossa saa vierähtämään puolikin päivää, jos infoihin haluaa kovinkin syvälle mennä. Noottina, että museo menee jo kolmen pintoja iltapäivällä kiinni.

Leirin museoitu alue ei itsessään äärimmäisen valtava ole. Keskitysleirin pohjapiirooksia ja pienoismalleja tutkaillessa kuitenkin saa käsityksen paikan massiivisesta koosta. Koko sen historian aikana noin 100 000 vankia päätyi tänne. Parakkeja, aukeaa, jäänteitä leirin toiminnan ajalta, junaraiteet, kaasukammio ja uunit. Sotahistoriasta kiinnostuneille hyvinkin vierailemisen arvoinen kohde.

Huumori on aika vähissä muutaman tunnin kävelyreissumme aikana. Isojen poikien mahat alkavat kuitenkin olla jo iltapäivällä niin kurnivassa pisteessä, että jotain on asialle tehtävä. Suuntaamme katseemme leirin pääportilta löytyvään infotauluun. Taksimatkoja, opastettuja kierroksia ja Sztutozzeria. SZTUTOZZERIA! Aito italialainen pitseria avain kivenheiton päässä kadulla, jonka nimi on "Leirikikatu". Mitähän perustamispalaverissa on mietitty? "Hei jätkät, kylällä eijjoo yhttään pitseerijjaa, pannaan myö semmonen pysttyyn. Yhistetettään pala Puollaa ja toinen Italijjaa, niin saahaan SZTUTOZZERIA." Puoli päivää leiriä ympäri käveltyämme on vain mahdotonta välttyä mauttomilta vitseiltä, joita tähän nimeen assosioituu.

Huumori sikseen. Yllättäen hyvinkin miellyttävän päivällishetken tarjoillusta pitseriasta lähdetään puolijuoksulla ulos kun tajuamme, että kohta lähteepi bussi. Missaamme bussin ja seuraavan tullessa vasta tunnin päästä, jää taskubilikselle pitkä tovi aikaa. Puolalaisten mamu-viha on taas korvinkosketeltavaa, kun 70-kymppinen patu huutelee meille bussipysäkiltä "Do granicy(rajalle)!". Suomipoikain kanssa ollaankin jo porukalla suunniteltu t-paitaa missä lukee edessä "Polska dla Polaków(Puola puolalaisille)" ja takana Suomeksi "Pidä Puola siistinä".

Bussimatkalla pikku-unet ja taas ollaan teräksisessä iskussa. Factotumiin milkshakelle, johon loraus likööriä makusinfonian sinetöimiseksi. Tämä ei tietenkään riitä Jounilandian kuninkaalle, vaan vielä on johtajan pakko ottaa daiquiri kyytipojaksi. Tämän jälkeen mennään vaihteeksi syömään. Toimistorotan aineenvaihdunta ei ole tottunut tällaisiin ruokapläjäyksiin, joten valitsen välipalaksi zurek-keiton poikien syödessä hanhen jauhelihasta tehtyjä palleroita ja jotain käsittämätöntä fisua, joka tarjoillaan nenän eteen kokonaisena. Hyvä ravintolavalinta joka tapauksessa tämä Bistro & Bar Piwnalla.

Telkkarista tulee taas jotain goddamn futista ja jätkillä on palo päästää putken ääreen. Yhdet öölit Republicissa - täynnä, muutama monkey brain ja absinttiyllätys Lumi-shot barissa ja seuraavat kolme tuntia yhdessä henkilökohtaisessa suosikissani Jack's whisky barissa, elikkäs niin sanotulla Vissyhuoneella. Jouni vetelee votkasoureja tuplana, joihin baarimikko lorottaa puolimukillista käsivaralta tinneriä. Naulan kohtaaminen on todellisuutta ja puolenyön tietämillä heittäydymme As(ääs) taksin hellään huomaan karauttaaksemme kotio.

Torstai: Malbork

Spiżarnia

"Ei helevetti lähetä mihinkään linnalle, joku muu päivä sitten. Ihan hirvee rapelo." Mjoo. Vastalause hylätty ja hyökkäämme noin kello 11 pintaan Bar Maciuksen lounaan kautta Wrzeszczin juna-asemalta kulkuneuvoon. Lipputiskillä on taas neukkulaisen leipäjonon verran porukka ja vauhtia, joten tulee taas helvetillinen kiire. Lipusta ei meinaa mitenkään päin selvitä, että miltäkä raiteelta se kyyti nyt lähteekään, ja niimpä hölkkäämmekin eri laitureiden väliä aina lähtöminuutille asti. Matka kustantaa hitaammalla vajaan tunnin puksuttavalla versiolla jossain 15 zlotyn kantturassa. Kiireemminkin pääsee perille jos lyö triplamäärään valuuttaa tiskiin. Tämän päivän maalina siis Malborkissa sijaitseva planeettamme suurin kivilinna, Castle of the Teutonic Order.

Malbork. Aijai. Sole paistaa ja okulääreihimme osuu aivan juna-aseman välittömässä lepäävä jazz-club Spiżarnia. Keskipäivä ja paikallisten ammattilaisten nauttiessa lounastaan istahdamme perseellemme ja ompahan muuten tunnelmallinen paikka! Ei ihan heti tule atmosfääriltään yhtä miellyttävää pubia mieleen. Baarin täti lisäilee puita kamiinaan valkkailemmessamme sillä välin hyvinkin kattavasta olutvalikosta eri öölejä. Taustalla soi klassikkot 80- ja 90-luvuilta. Todella, todella luokseenkutsuva tunnelma. Naureskelemme vuosien varrelta kerätyille best of naked-kokemuksille vain huomataksemme lähtiessämme, että viereisen pöydän kaksi hiljaista naista olivat Suomesta. Scheissen väliä tällä asialla, mutta joka tapauksessa ehdoton pysäkki täällä päin Puolaa liikkuessa.

Juna-asemalta on linnalle puolentoista kilometrin dallaus. Sisälle recepcuuniin, 40 zlotyä tiskiin ja luuria korvalle. En tiedä miten muualla päin maailmaa nämä luurihommat toimivat, mutta täällä ollaan kyllä aika hyvin ajan hermolla. Luureissa on gps tai joku vastaava paikannus, joka tunnistaa missä milloinkin liikuskelet ja laittaa tätä mukaa ääniraitaa tulemaan. Jos kaikki plörinät haluaa kuunnella, niin menee kuulemma nelisen tuntia, mutta meillä ei mielenkiinto ihan näin pitkälle riitä. Hassu olo sinäänsä kierrellä ympäriinsä, kun joka jätkällä tarkentuu katse aina muutaman sekunnin erolla johonkin kohteeseen. Luureista tuleva tallenne sisältää myös hentoisen huumoriarvon." You may wonder what is this shit hole here, you may ask from yourself why the Grand Master was gay and had only one testicle" ja niin edespäin.

Infojen mukaan linnan remontti on saatu vasta tänä vuonna pääpisteeseensä ja sen kyllä huomaa. Kaikki on aikalailla tipitopi ja moitteen sijaa tästä turistikohteesta on vähän vaikea löytää. Hyviä tarinoita ja paljon nähtävää kohtuulliseen hintaan, kohtuullisen matkan päässä. Lämmin suositus.

Poistulomatkalla käymme jossain kämäisessä hotellin ravintolassa safkalla ja tästä kokemuksesta ei paljon jälkipolville jää kerrottavaa. Koko viikon kusisin ruokailukokemus. Mutta tästä on vaikea masentua kun istahdamme vielä puoleksitoista tuntia Jazz-clubin lehtereille nauttimaan täydellisyyttä hipovasta kokonaisuudesta. Pyörittelemme jo puolivakavissaan kokopitkää iltaa tässä kyseisessä ravintolassa, mutta tulemme järkiimme ja siirrymme seitsemän hujakoilla raiteiden vietäväksi.

Vaihteeksi mennään taas syömään. Tällä kertaa testiin lähtee Kebab Star, jolle voi myöskin heittää hyväksyvän leiman. Matka jatkuu sujuvasti kävellen kohti Degustatorniaa, dallauksen keskeytyen vain Jounin krooniseen Irish Coffeen puutteeseen. Jutustelemme kahvittelun lomassa pehmeitä suomalaisen vaihtarin kanssa ja debatoimme siitä, miten joillekkin suomi kuulostaa ihan japanian kieleltä. Seuraava pysäkkimme Degustatornia on hieman sivummalla kaikkein vilkkaimmasta turistikeskittymästä, mutta ehdoton valinta erikoisoluiden ystäville. Tinnerin imu alkaa olla sillä tasolla, että keskustelunaiheetkin pyörivät jossain maailmanrauhan ja ydinsodan välillä. Silmään osuu myös brosyyri, jossa mainostetaan mahdollisuutta tuoda omat grillieväät ravintellin tarjoillessa itse kokkausalustan. NaissimosSimos siis. Parin tunnin imeskelyn jälkeen siirrymme Vissybaarin kautta Sataseiskaan ottamaan pataan baarimikoilta Wormsissa. Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut päivä.

Vissyhuone

Perjantai

"Ei varmala kyllä lähetä tänään mihinkään kaupoille pyörii. Aivan järkyttävä jynssäri kotelossa. No okei mennään sit mut mie en kyllä mee mihinkään ennenkun saan Irish Coffeen". Uskomaton kaveri, mutta onhan se mentävä niin kuin Isä aurinkoisen tahto käy. Jollain tavalla onnistumme kuitenkin huijaamaan Jounia, että Irkkusufeet voi nauttia muuallakin, ja niin heilautamme itsemme kohti Gdyniaa ja Rivieran ostoskeskusta. Muutama tunti päätöntä kävelyä paikasta toiseen tässä melko inhoittavan isossa ostoskeskuksessa ja himaan. Hintatietoiselle kuluttajalle voi suositella liikettä nimeltä TK Maxx, josta irtoaa hajakokoja merkkikamoillekin kohtuullisella nahkaraotuksella.

Porukalla kondolleni ja parin tunnin unet ennen illan ravintolaelämään siirtymistä. Pojat haluavat mennä Gdańska:an  pöperölle, joka näyttää meikäläisen silmään vähän turhan fiiniltä paikalta. Historiallista sisustusta, tarjoilijat Kaarle Kustaa kuudennen hoviasuissa ja votkatkin tuodaan jossain käsittämättömissä pikareissa pöytään. Tavallaan ihan ok paikka, mutta safkat ovat tylsiä ja hintakin normin yläpuolella. Ilta jatkuu cocktailbar Flisak 76':ssa ja loistavien hanaoluiden Labeerynthissä. Pitkä päivä painaa sen verran takana, ettei perjantaina ylletä kovin kummaisiin sankaritekoihin.

Lauantai ja jälkimehut

Gdańska

Launtai on pyhitetty täysin vanhassa kaupungissa chillailuun. Aamu alkaa kuitenkin tutulla "En varmaan liiku tänään mihinkään"-mantralla, mutta valitus toimii yhtä hyvin kuin edellisinäkin aamuina. Aamiainen Original Burgerissa, normaalit ja irlantilaiset kahvit Długan varrella terassilla ja bisselle Browar Piwnaan. Tässä vaiheessa tapahtumia kaunistamaaan ja taltioimaan on saatu myös aina yhtä pettämätöntä puolalaista naiskauneutta. Olenko muuten vielä heistä maininnut mitään? Niin tai näin, mutta onhan täällä nyt niin kauniita naisia, ettei kovin monessa paikkaa muualla. Ja sekin vielä, että ovat notta niin mukavia. Noin kultturellissa ja tapakasvatuksellisessakin mielessä asettaisin heidät jonnekkin Russlandian ja länsi-eurooppalaisten väliin. Mielestäni erittäin hyvä paikka olla, ainakin jos ei liian pehmeitä YMCA-arvoja kannata ja jos arvostaa jonkinlaisia miehen ja naisen rooleja. Joka tapauksessa matkamme käy Jounin koko viikon kinuamaan elokuvahässäkkään nimeltä Kino 7D Maxxiin. Kyseessä siis virtuaalilasihässäkkä moottoroiduilla penkeille ja sääefekteillä. 10-15 min kestävä paukku on itseasiassa kohtuu hieno elämys, vaikka yhdellä meistä elokuva meneekin takaperin.

Lumi shot bar

Iltapäivä alkaa olla jo hyvässä vauhdissa monellakin tapaa kun istutamme silimämme Bar Amsterdamin punaisille nahkajakkaroille. Jälleen armottoman pitkä lista eri öölejä ja tässä vaiheessa viikkoa en tiedä enää itkeäkö onnesta vai tuskasta. Suomalaiskolleegani saapuessa paikalle yksi ottaa lepiä ja pari muuta kilpailevat sormikoukun Gdanskin mestaruudesta. Jahka yksi nimeltä mainitsematon johtaja herää prinsessan unestaan, on herran ensimmäinen kommentti: "hei sie uus jätkä tuohan tiskiltä kaliaa pöyttään". Ensivaikutelma on taattu.

Illallinen lähdetään nauttimaan panimohuone Barbadokselle, aivan päärautatieaseman viereen. Henkilökohtainen rahatilanteeni on tässä vaiheessa, nolla mutta jälleen ryhmämme yksi persaukinen osaa yllättää tilaamalla piikkini hanhenmaksaa ja puolenkymmentä olutta. "Antti, ei miulla on oo yhtään rahaa mut mie tilasin just jotain maksapalleroita siun piikkiin". Toinen tonninseteli tämän ulkomaanreissun aikana on todellisinta totta, kun kaverin paskainen nauru raikaa ja mietin, että niin piti vekselillä maksaa tämäkin YYA-vierailu. Loppuillasta siirrymme vielä Labeerynthiin ja päivä saa arvoisensa niitin.

Päätän tehdä kuningasratkaisun ja viettää yöni muualla kuin omalla kondollani, että olotilaa päästään tasoittelemaan ja palautumaan mahdollisimman optimaalisissa olotiloissa. Tänä aamuna ei kuulu enää edes valitusta. On vain hiljaisuus ja lasittuneet katseet.

"Tuntuu siltä kuin olisimme tavanneet ennenkin. Mistä tiesit etten pidä siitä ja, että pidän tästä? Sinun täytyy olla niin kuin minä, musta ja valkea, jossain nollan ja ykkösen välissä."