Varsova - Tummien vesien taistelununna

Prologi

Niin minä sinua ja ehkä sinä myös minua. Sunnuntai kello 12 ja olen seisonut jälleen suihkussa parikymmentä minuuttia pyöritellen kaikkia niitä ohimosta purkautuvia keloja. Kelat, joihin ei oikein tunnu järjestystä saavan ikinä. Olen väkevästi päätymässä lopputulemaan, jossa järjestystä ei ikinä ole tarkoitus saavuttaakaan. Onni on epäröinnissä, pohdinnassa ja hetkessä, jossa taistelen autuudessa. Tämän ajatusmallin olen mielestäni sisäistänyt tietoisesti jo viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kirjoitin vuosi sitten edellisessä Posti Peten mailissani mutkan kautta, että tajutkaa miten hyvin asiat on ja lopettakaa se perkeleen valitus siitä kun lähikaupasta ei löytynyt mangomarmelaadia. Profetia kävi toteen. Yksi lähimmistä arkipäivän ihmisistäni kotikaupungissani saatettiin haudan lepoon ja itseltäni löytyi jotain, joka sai sylkemään lasiin kokonaiset viisi viikkoa. Lopullinen terminaalitila, mutta savikiekko rupesi ottamaan kaalissa niin pahaa kierrosta arkenakin, että pakko oli turvautua satunnaiseen pulloon. Pulloon, alkoholiin, rappioon ja pubin tiskiin. Mikä helvetti siinä vetääkään? Liekkö tapa vaan niin hitsautunut savikiekon pintaan, mutta onnea on se kun saa näin sunnuntaina pienessä kohmelossa avata arkkuaan myös niille, jotka ei ikinä löydä itseään mistään muualta elämässä kuin sieltä tyhjältä mangomarmeladihyllyltä. Vituttaa sen kaiken vitutuksen puolesta.

Keskiviikko 6.12

Varsova. Saatana, että janottaa ja napsaa vaikka istun vasta junassa. Olenko alkoholisti? To be continued ja tarina ei kerro. Kauniita puolattaria ja silliviikseen vetäjiä koko aamupäiväinen juna täynnä, ja palttiarallaa neljän tunnin ryskyttelyn jälkeen saavumme Isolle. Räntää, harmaata ja lihapullia pottumuusilla. Kyllä, löydämme aivan sattumalta safkapaikan ynnä pubin sekoituksen, Afarian, ja kuinka ollakkaan päivän menyystä löytyy härmäläinen perinneherkku. Ja vielä yksi parhaista lihapulla & pottumuusi & suolakurkkusipuli-komboista mitä olen ikinä syänyt!

Illan agendana Suomen Puolan konsulaatin ja kauppakillan järjestämät Suomi 100-bileet. Nämä pukubileet ovat aina meikäläisen mieleen kun arvotaan montako kauluspaidan nappia lentää ja ratkeaako haarus ensimmäisen vai toisen diskokappaleen aikana. Airbnb:llä kyykkyviinit huiviin, ylimmät napit valmiiksi napaan asti auki ja kolomen markan Tabacit poskille. Puolitiehen jätetyt valmistelut eivät siis tule tälläkään kertaa jättämään ambulanssin väristä Magnumiani kiinni kaislikkoon. Siimat saattavat kireissä tilanteissa katketa, mutta viime aikoina olenkin ollut enemmän catch an' release-miehiä. Pitäis vaan ensin saada se catch.

Näläkä ja odottelen kurnivin vatsoin mitähän hyvää Polskitytöt meille tarjoilevat kotiSuomen herkkukoreista. Karjalanpiirakoita joo, lihapullia muovilusikan nenässä jess ja Napue Giniä suunkostukkeeksi nam. Aivan pätevää menyytä siis. Tunnin verran lätinää ja salin puolelle kuuntelemaan astetta arvokkaampaa ulosantia. Illan toisesta menyystä löytyy Puolan ja Suomen pressojen videotervehdykset, Puolan Suomen suurlähettilään puhe sekä kolmen nuoren muusikon alun konsertto. Juurikin sitä kulttuuria, jota harrastan kerran kymmeneen vuoteen johtuen a) siitä etten ole sitä vielä tajunnut, b) bensalenkkarimiehille on yleensä eri bileet ja c) viinihylly kotona on täytetty edelleen oluella.

Jatkobilepaikkana Varsovan ytimestä Stixx-ravintelli ja ovella vastassa pari Suomen vanhoihin sotilasasuihin sonniStautunutta miästä. Matkalla ihastelemma vielä kuinka Varsovan keskeisin maamerkki Kulttuurin ja taiteen palatsi on valaistu Suomen väreihin. Ennakkoilmottautumislistalta nimien kuittaus ja ineen. Buffetti, baari auki, bändi ja kotiin. Jäikö mitä ja ketä jälkipolville kerrottavia? No eipä juuri paitsi, että eräällä tapaamallani puolattarella on ex-mies kotikaupungistani Joensuusta. Rapala jää kaislikkoon.

Torstai 7.12

Välillä näitä tekstejä kirjoitellessa tulee mieleen, että miten paljon kehtaa antaa areenaa muille mukana olleille. Kenellä on Jalostajat nenässä ja kuka kokee meikäläisen näkemän ja veistelemän  epämiellyttävänä. Sen takia lähipiiri yleensä on säästettävä pahimmalta julkiselta ryvetykseltä, jonka kaikki seitsemäntoista lukijaani tulevat antamaan. Yleinen nykymeininki on muuten ruennut ottamaan hetki hetkeltä enemmän kaaliin. On egot, Instagrammit ynnä muut ulkoista habitusta boostaavat lähettimet, joihin tarvitaan vähintään seittämäntoista filtteriä niin todellisuuteen kuin kuvanlaatuunkin. Menee niin perkeleen hyvin, että amalgaamit ei lennä ainakaan nakkarin jonossa vaan epätodellisuuden turbulensissa, jossa ymmärrys perushyvyydestä häviää. Pelottavaa faktaa on se, että tätä pintaliitopierua kulutetaan niin paljon. Toisessa päässä on sitten se mangomarmelaadihylly ja ikuinen itkeminen kaikesta. Kaikki menee perseelleen eikä mistään saada revittyä iloa elämään. Sitten kun ympäriltä kuolee ihmisiä, jotka ovat olleet äärettömän hyviä ympäristölleen ja osanneet nauttia pienistä iloista, niin kyllä miettiin notta perkele ois taas saanu kopsahtaa jonkun toisen koppaan. Missä ovat siis välimallin jätkät? Missä perusasioista ja omista rakkaudenkohteista nauttiminen? Vai onko nykyajan rakkaus sitä mitä ei voi koskaan saavuttaa. Jatkuva kehittyminen, tylsyys, suoritus ja rasvattu köysi. Meininkihän on ollut pitkälti samaa läpi apina 2.0:llan historian eikä varmasti tule muuttumaankaan. Ja eikö tuota itsekkin kuulu tuohon samaan laumaan, kuhan nyt vaan yritän luoda itsestäni ajattelevaa, ympäristöään huomioivaa kuvaa .

Torstai-aamu alkaa Charlotte-kahvilassa äämiäisellä. Voimantunnossani en ota vastaan tarjoilijabeiben ojentamaa englanninkielistä menyytä, vaan öögailen eli silimäilen arkisesti kaunolla tavattua polskia. "Voi helevetti taas menee puolet ohi", mutta silti löydän suosikkini vihkosesta helpolla "tää on kallein"-logiikalla. Hieno valinta siinä mielessä, että ensimmäisenä lasi täytetään samppakaljalla ja sekös meille käy! Leipäkoria, kaffetta, marmelaadeja ja munaa seuraksi pöytään. "Kun (perä)silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin..." tunkeutuu väkisin matona korvaani tunnelman ja kappaleen lyödessä saumatta hanskaa yhteen. Torstain kohteena numero kaksi Hoppiness Beer & Food. Keskipäivää ilahduttamaan tilaan burgerin ja niin trendikkään hana-IPAn. Erittäin hyvä lihaosasto sämpylän välissä, mutta pieni koko ei riitä täyttämään vatsani tyhjyyttään kumisevia kammioita. 

Reissun ensimmäinen Airbnb jätetty taakse ja toiseen siirtyminen. Toveripariskunta matkalle Gdanskin junaan ja päätän ottaa tunnin kävelyhiliposen vanhan kaupungin läpi. Reissun toinen agenda eli keskenään, yksin & omassa rauhassa seuraavat kolme päivää on alkanut. Mietin hetken, että laitanko sähköisen viestimeni kiinni, mutta tajuan, että elämä saa liian monta haastavaa sävyä siinä vaiheessa. Olen päätynyt budjettiratkaisuun majoitusvalinnassa ja tästä syystä olen ottanut vain 1 huoneen hiukan varttuneemman  leidin kämpiltä. Tiedotteessa luki, että hän ei käytä alkoholia tai muita päihteitä, syö vaan rehuja, sammuttaa valot aina huoneesta poistuessaan ja niin edelleen. Kannan repussani neljän patteria Zubria. Lähes ensitöikseni lähestyn vienosti jääviileäkaappia ja kysyn:"-Is it okay if I put two beers to the fridge?"(Neljän tarjoaminen jääviileäkaapin kylmään syliin heti kärkeen voisi olla liikaa) "-Okey you can put them there but you are not going to be drunk, right?" Kuka se nyt ölssillä känniin ja Zubrissa on vaan kuusi pinnaa volkkaa... Iltapäiväinen akkujenlataus vaaka-asennossa seuraavan kahden tunnin ajan.

Ilta alkaa jo sarastaa kun raotan silmiäni peittäviä läskisiivuja. Ikkunastani avautuu suuri sisäpiha, jota istun ihastelemaan alas nauttien viileää Zubria. Juomaa siemaillessani en voi olla ajattelematta sitä pettymystä, että paikalliselta kioskilta ei löytynyt Musta Kobraa eli Laivaduunarin kyyneleitä eli Specjaalia. Gdanskin paikallinen olutherkku, jota vain tosimiehet juovat. Huhufaktan mukaan tuotetta ei myydäkkään hyggepelleille tai muille munattomille vetelyksille. Huomaatteko miten muuten olen ottanut suorastaan hyökkäävän linjan sanomisissani? Alkaa ottaa päähän kaikenmaailman hyssyttely ja villahousurunkkaus. Otti muuten jo päähän kymmenen vuotta sitten armeijassa. Ei saa juoksuttaa ketään "turhaan" kun Osmo-Jaakkimalle tulee särö sieluun ja äiti laittaa esikuntaan kirjeen siitä kun pojan persesilimään ei mahdu enää lisääntyneen stressin vuoksi tutti.

Treffit sovittuna pubille keskustaan kello kahdeksantoistakolmenolla. Paikkana Klapps ja rakastun välittömästi. Tilaan hanaoluen, koska haluan elää vaarallisesti ja ottaa riskin siitä, ettei hanaa ole ikinä pesty. Ystäväni Szymon saapuu ja olutkierrokset pyörivät ohitse kun Janne Porkan Tallinnan matkat. Lisää porukkaa pöytään ja nyt saa jo kantaa neljä tuoppia per pyöräytys. Keskustelua faktan ja fiktion välimaastossa, jossa eräs tovereistani astuu vaaralliseen silimäkkeeseen sanomalla "you have a lot of banyas in Finland". Isku vyön alle, mutta kaljalla selvitään tästäkin koitinkivestä. Parin shottibaarin kautta Afariaan, johon olen jo eilen tutustunut. Sinäänsä mielenkiintoista, että kyseessä on yksi jätkien lempparipaikoista ja meikäläinen on sinne eksynyt aivan munkilla eilen. Vedellään sapuskoja, turistaan ja juodaan. Hitto, että on mukavaa ja epähuomiossa saan puoli tuopillista olutta syliin kun kaverin silmä-käsi koordinaatio kaataa toisesta mukista ohi. Näitähän sattuu. Puolen yön tuntumassa hajaannumme himaan pötköttää.

Perjantai 8.12

Lähempänä puolta päivää kun nostelen kaksi päivää marinoitua herkkuvarrastani ylös sängystä. Suihkendaalit ja Pragan kaupunginosan läpi kohti ydintä. Kämpille en ole hommanut mitään ruokatarvikkeita, koska olen nyt lomalla, haluan viihtyä ja haluan tulla palvelluksi. Arkena saa taikoa aivan tarpeeksi erilaisia j-lihayllätyksiä ja diskata. Parinkymmenen minuutin tepastelun jälkeen löytyykin aivan pätevä lounasravintelli ja ruokailu saadaan suoritettua. Ei tiski, ei marka kasi, ei Nivea kasiraesva.

Vistula joen poikki menee jokunen silta tällä kohtaa ja kun nään muutaman kilometrin mittaisen suoran avautuvan edessäni toiselle puolelle, otan ratikan. Päivän aikana olen ajatellut tehdä järkevän pubissa istumisen lisäksi muitakin tuiki olennaisia asioita. Starbucksin litraisen kahvin kautta otan suuntimen kohti Kulttuurin ja tieteen palatsia. Ylimmän kerroksen näköalatasanteella tuli 8 vuotta sitten käytyä, joten sinne ei taas toinna mennä, mutta täällä kuuleman mukaan oleva Kansannousun museo kyllä kiinnostaa. Hetken aikaa aulassa pälyiltyäni saan kuuman vinkin, että olen kolmisen kilometriä väärässä paikassa. Keneltähän on tullut taas tämäkin Totovinkki napattua? Mutta eipä siinä mittään. Kelit ovat kohdallaan, joten eikun sandaalia toisen eteen ja miettimään miten helevetin kiva kun saa olla keskenään ja pysähtyä halutessaan välillä vaikka espressolle ja pyyhkiä siinä samalla päältään taivaankannelta varisseet palvelukeskusduunareitten kyyneleet. Niitähän nimittäin täälläkin riittää ja katuja pyyhkiessäni tunnen kuinka enterin hakkaamisesta johtuvat vibrafoniset aallot tavoittavat minut.

Kansannousun museosta en oikeastaan osaa sanoa juuta tai jaata. Sota-ajan matskut toki aina saavat soittorasiani soimaan, mutta jotenkin Gdanskissa puolisen vuotta sitten avattu toisen maailmansodan museo vetoaa meikäläiseen paljon enemmän. Toki Varsovan museostakin löytyy mielenkiintoisia esineitä ja tarinoita, ja erityisesti sitä faktaa, että kaupungista tuhoutui yli 80% pommituksissa, pidän kiehtovana. Tuho, selviytyminen ja uudelleensyntyminen. Yksi syy miksi Varsovan arkkitehtuuri ei maistu kovinkaan mielenkiintoiselle, mutta sitkeydestä kertominen saa aina huomioni.

Historiapläjäyksen jälkeen siirryn metrolla ytimeen burgerille. Ystävältäni Szymonilta kuuma vinkki Barn Burgerista toimii paremmin kuin sata jänistä. Hevimedallia, kunnon purilaisia ja bisseä, niin ei voi mennä metsään. Seuraavana tähtäimeen muutaman sadan metrin päästä Kufle i Kapsule. Istahdan tiskille tunniksi-puoleksitoista haistelemaan kapakin atmösfääriä. Treffejä, jätkäporukoita, tyttöporukoita ja yksinäisiä tuoksuttelijoita. Miellyttävä tunnelma ja lupaan palata paikalle, jahka hedelmät ovat jälleen kypsiä. Nyt on kuitenkin perjantai-ilta ja jotain muutakin toimintaa on kehitettävä. Pitu-Pitu-sivustoa plärättyäni huomaan, että Enter Shikari ja joku goddamn Astroboy ovat täällä keikalla. Tiedän näiltä bändeiltä yhteensä yhden biisin. Uberi alle ja muutamia kilometrejä ytimen ulkopuolelle Proximaan. Uberi muuten toimii Varsovassa ja noin muutenkin Puolassa aivan todella hyvin. Saavun klubin pihaan mustalla Fiatilla ja näen kuinka köyhät opiskelijahenkilöt tutisevat ulkona juomassa keskustaa. Salainen toiveeni sisällä lasituopista tarjoiltavasta artesaani-oluesta poljetaan linttaan tässä vaiheessa. Lähestyn sisäänkäyntiä ja joku 18:sta vuotias Jacek-junior uskaltaa avata leipäläpensä esittääkseen kysymyksen mystisellä puolan kielellä, jota en vieläkään ymmärrä olut-sanaa pidemmälle. Pyydän samaa ulosoksennettua lausetta englanniksi:"Sir, do you have a ticket for the concert? My girlfriend didn't come and I have extra". Transaktion suoritus, pojalle kaljarahat (tissibaarirahat?) ja itselle hieman ovelta ostettua lippua halvempi tiketti.

Zywieciä paskaisista hanoista muovituoppiin vaahdotettuna. No tämähän maistuu aivan ok ja mietin miten sekoitun kuin moottoriöljy vesilasiin tänne heinäseivästeinien joukkoon. Skannaan yleisöstä nahkahameisia, vähintään David-koon tonkilla varustettuja hyväperseisiä naaraita. Näen yhden ja vedän jahtivyötäni pari pykälää tiukemmalle. Otan vittumaisen virnuilevan hymyn naamalleni ja pyrin saamaan kohteeni huomion. Saan sen. Korvakäytävissäni alkavat soida kuin enteilevästi nahkahameen piukat läpsähdykset. Viime yönä nähty eroottinen profetia on käymässä toteen kunnes kolme Jacekkipelleä ilmestyy metsästysmailleni jostain tiskin takaa. Mimmi alkaa naureskella leikkisästi ja vaihtaa muutaman puoliväkisen pusunkin. Voi saatanan seittämäntoista ja väkisin olisin minäkin osannut tuon tehdä. Noh, elähän poika mittään ja katsastellaan illan ensimmäistä artistia, Astroboyta. Aivan kohtuullisen pätevää livetoimintaa, mutta rapin ja rokkihevin sekainen mäiske ei vaan tältä artistilta saa pikkuhousuani kastumaan. Pari muoviläkkärällistä olutta ja illan pää-aktia kehiin. Yritän keskittyä vähän enemmänkin, mutta mittarini värähtää kunnolla plussalle vasta Arguing Thermometers-kipaleen kohdalla. Kolmen vartin jälkeen poistuessani korvissani soi enää tinnitys.

Öölihuonetourini jatkuu. Uber alle ja seuraavana valintana...

Epilogi

Tuohon yllä olevaan lauseeseen pääsin joulukuun jälkimmäisellä puoliskolla. Tämän jälkeen kirjoitus ja itseasiassa kaikki muutkin sorminäppäryyttä vaativat toimet ovat siirtyneet tasolle vastasyntynyt. Terminaalitila 666 vei toistamiseen kolmen kuukauden sisällä lasarettiin ja iloisten reissutarinoiden väsäily ei ole oikein innostanut. Olo on kun olisit kehittänyt itsellesi kolmekymmentäyksi vuotta 100 levelin taistelununnaa, avaat majatalon oven ja peli kaatuu siihen kun ovelle ohjelmoitu avautumisanimaatio bugaa. Mistä voi palata edelliselle tallennuspisteelle tai aloittaa uuden pelin? Ainiin, vituiks tää on kuitenki ohjelmoitu.

Maailman sinisin taivas, maailman kirkkaimmat veet. Haluaisin sanoa, että ne ovat nyt mustia ja sameita. Mutta koska näen sieltä silmäsi ja kuvittelen vartalosi nyt kivettynyttä rintaani vasten, toivon sen kesän vielä saapuvan luokseni.