Gdańsk - Toinen samanlainen, kiitos.

Drunk Lamb @ Bruderschaft

15pln (3,4e) @ Akademicki Bar Mleczny

Raiteet alkavat pikkuhiljaa löytyä. Seiskalta ylös, safkat, junalla duuniin(kuukauden lippu vanhan kaupungin ja Gdynian välille 25e), kahvin lipittelyä, 1215 maitobaariin tai muuhun toimiston välittömässä olevaan ravintelliin, lisää kahvia ja neljän pintoja kohti kotia. Iltaisin ei kovin kummoisia puristuksia jaksa tehdä ja niimpä illat menevätkin enemmän tai vähemmän kotona hellan ja tietokoneen ääressä. Miellyttäviä paikkoja muuten nuo maitobaarit. Neuvostoaikaan valtion tukemia kanttiineita, joista saa hyvää kotiruokaa rahalla, jonka vasta puhtaaksinussittu joensuulainenkin pystyy kustantamaan. Puolalaisilla kolleegoillani on oudot makunystyrät, sillä itselläni ei tulisi mieleen ottaa lounaalla mahapaitaa tai smetanassa uivia juustotäytteisiä lettuja. Tästä syystä en myöskään tule kanttiinin jonossa puolalaisten ystävieni perässä, sillä monesti kielimuurin takia on helpompi todeta vain "tak samo", joka tarkoittaa notta sama. Toimistolla kyselläänkin aina välillä meiltä suomalaisilta, että "how was tak samo today?". Kielenähän puola tuntuu melko käsittämättömältä ainakin mitä tulee konsonanttien määrään. Vai miltä kuulostavat paikannimet kuten Wrzeszcz tai Szczebrzeszynie?

Hyväntekeväisyystapahtuma WOŚP

Edellisessä kirjoituksessa käsittelemääni rihmabaari-episodiin vielä pienoinen päivitys, vaikka asian jo melko loppuun asti olen omalta kohdaltani käsitellytkin. Niinkuin aijemminkin sanoin, suomalaisia näkyy ja tuntuu erityisesti täällä vanhan kaupungin katukuvassa huomattavia määriä. Männä viikonloppuna tiskiin nojaillessani näin kotimaisen liukuvekselin vilahduksen ja tottakai avasin suuni, että notta "pojat on lähtenä raitille". Hetken aikaa turistuamme ravintolan pihaan viuhahtaa taksi, josta ulosmittautuu seurueen viimeinen jäsen. Herralla on naama vähintäänkin kurtussa ja tiedustelemme sitten toki, että mistä moinen virne. Kuinka ollakaan käy ilmi, että Herra #X on päässyyt nauttimaan samaisesta höyläysnautinnosta, josta itsekkin sain omani jokunen viikko takaperin. Sama baari, kortti lukijaan ja epähuomiossa liian suuren maksun hyväksyminen. Savu nousi X:älläkin korvista, mutta toppuuttelin häntä sanomalla, että "vielä oisit saanut toisen kerran höylätä samaan summaan mitä itseltäni lähti". Ja tarinoita joita, olen saanut lukea edellisen blogikirjoitukseni kommenteista. Yhdeltäkin suomalaiselta oli viime kesänä nielaistu 10k kortilta. Aina löytyy joku, jolla menee huonommin.

Tässä vaiheessa uuteen kotiin asettautumista on ehkä hyvä rueta raapustelemaan karttaa ja kerätä tuoksuja ja teistejä siitä, mitä missäkin on. Tästä eteenpäin tirpaisen johonkin kohti blogia Google Mapsin kartan, johon aina tarpeen tullen lisäilen uusia hyviä ja huonompia kokemuksia eri paikoista. Tällä hetkellä kuvaukset eivät vielä sattuneesta syystä kovin tarkkoja ole, mutta päivitellään ajanmittaan. Paikkojen väliä kannattaa suhata vaikka käyttäen As Taxia. Pari kertaa testattu ja hyväksi koettu. Keskus jopa osaa muutaman sanan englantia, joten välttämättä ei tarvitse tukkia linjoja polskin kielellä. Gdańskista historia, Sopotista bileet ja Gdyniasta safkat. Je!

Surf Burger

Salikulttuuriinkin on pintaraapaisu otettu. Eräänä aamuna aikaan 0645 käppäilin Manhattan-ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsevalle Tiger-ketjun salille. Sovin sähköpostin välityksellä edellisenä päivänä ilmaisesta treenistä, jonka salin managementti ystävällisesti tarjoili ensimmäistä kertaa paikkaa testaavalle. Respan mimmi ei ollut aivan ajantasalla tästä asiasta ja väittikin meikäläiselle, ettei moista käytäntöä ole tällä salilla ollut kymmeneen vuoteen. Väärin, ja sähköpostia puhelimesta näyttämällä ilmatteeksi sisälle. Vaikka sali on ollut auki vasta 15 minuuttia, alkaa porukkaa olla jo vähän joka nurkalla. Kyseessä on kohtuullisen pieni paikka, missä cardiopuoli koostuu about kymmenestä juoksumatosta ja rautapuoli pitkälti erinäisistä laitteista. Vapaita painoja on aika niukalti kuten myös levytangon kiekkojakin. Jotain kertoo myös se että vaikka en ole viimeiseen kuukauteen juuri muuta tehnyt kuin oikean käden hauiskääntöä, pystyn silti vääntämään ylätaljassa sarjaa lähes koko pakalla. Kyseessä ei ole siis mikään ultimaattinen testoluola, mutta kevyemmät perusjumpathan täällä kyllä onnistuu. Suuremmat odotukset olenkin asettanut Power Pit Gymille, joka nettisivujen ja tovereiden turinoiden mukaan on paikka, jota etsin. Linkkien takaa löytyvistä kuvista ja kuvauksista voi vetää omat päätöksensä. Multisport-kortin duunista saatuani pystyn halutessani kuitenkin höyläämään kaikkia kortin piirissä olevia saleja(myös edellä mainitut), eli kuukausikortteja ei tarvitse mihinkään hommata.

Kämppäni sähkötöistä ei kyllä kummoista papukaijamerkkiä voi antaa. Eräänä päivänä laitoin tietokoneen ja pyykinpesukoneen päälle yhtäaikaa - kaikki valot ja vekottimet hellaa ja jääkaappia lukuunottamatta pimenivät. Eräänä toisena päivänä heräsin aamulla ja jääkaappi ynnä hella olivat pimeänä. Kämpän kaikki kaksi sulaketta on siis kertaalleen poltettu. Mirhamin imeskelyä harrastaville paikalliset kioskit muuten tarjoavat kustannustehokkaan ratkaisun etsiä omaa lempimerkkiään, sillä sieltä täältä savukkeita saa ihan yksittäiskappaleina.  Aika kätsää!

Pientä sukellusta paikalliseen musiikkitarjontaakin on tullut otettua. Yhtenä torstai-iltana nautiskelin muutaman sadan metrin päässä asunnostani sijaitsevassa Bruderschaft-kuppilassa Drunk Lamb nimisestä bluesrock orkasta. Levyltä ei ehkä niinkään vakuuttava, mutta livetatsi oli kyllä täyttä timangia. Laulaja ei vetänyt revittelystä huolimatta varmaan yhtään väärää nuottia koko illan aikana. Alta olevalta videolta tyypit.

En vaadi uskollisuutta. Näytä mitä olet. Jos se menee niin, että olen luonasi, emme tarvitse muuta.

Gdańsk - Tästä puuttuu tonni

Muistaako joku kun mainitsin, että turpaan saaminen ja häviö kuuluvat pelin henkeen? Tässä kirjoituksessa tulee tarina mitä en toivo kenellekkään muulle tapahtuvan. Kokemus, joka jää mielellään viimeiseksi sarallaan. Vaikka itse olen tälläkin reissulla pitänyt kirkkaana mielessä, mitä suurinpiirtein kannattaa tehdä ja mitä ei, niin lankean silti klassiseen kuoppaan.

Viettelen uudenvuoden seutua kotosalla näppäilen niitä näitä uudessa, erittäin mukavassa asunnossani. Vaikka jälkipolttoja on vähän havaittavissa, on oloni toiveikas ja odottava uusien haasteiden ollessa aivan nurkalla. Illan iloksi päätän käydä muutamalla olusella lähikuppiloissa. Tapaan jälleen mahtavan monihenkisen suomalaisporukan Seinäjoelta ja vesi valuu silmistä naurun raikaessa vaikka minkälaisen kaskun tahdissa. Länsisuomalaisilla lähtee vielä lento mukavasti aamulla, mutta sitä ei ainakaan herrojen janosta voi aistia. Tanssilattia vetää uusia tuttavuuksiani paikallisen rockpubin syövereissä kellon lähestyessä kahta. Päätän itse vielä käydä Coolturassa nojaamassa tiskiin parin juoman verran, mikä osoittautuu mahdollisesti koko tulevan vuoden huonoimmaksi päätökseksi.

Työkkäri kuriin!

Musiikki raikaa ja istuskelen tiskillä selaillen arkisesti puhelintani. Porukkaa on vähän ja välillä joku käy tilaamassa juoman, siirtyen sen jälkeen kohti omaa loosiaan. Viereeni tulevat tilaamaan myös kaksi puolalaista, hyvin normaalin näköistä mimmiä. Kysäisen puhelimen selailun ohesta mahdollisesta illan miellyttävästä kulusta ja vaihdamme muutaman sanan. Pirkot siirtyvät pöytäänsä ja hetken päästä saan kutsun liittyä seuraan. No mikä ettei, ketään paikallista en vieläkään tunne ja kyllähän juttuseura yleensä maistuu. Istuskelemme pöydässä parin tunnin ajan, rupattelemme niitä näitä uusien ystävien antaessa itsestään oikein mukavan kuvan. Niin mukavan, että vaikka olen jo halukas siirtymään kotia kohti, tytöt saavat vielä minut houkuteltua käymään tuopposella muutaman korttelin päässä. Virhe. Iso virhe.

Kaikkien tiedossa varmasti on, että turistipaikkojen läheisyydessä on aina sisäänheittäjiä jos ja vaikka minkälaiseen rihmabaariin. Tässä vaiheessa alkaa katketa filmi ja seuraava kaksi tuntia on muutamaa kuvaa lukuunottamatta täysin pimennossa. Epäilys ylimääräisistä aineosista öölin seassa alkaa hiipiä tajuntaan. Huomiona myös, etten ikinä yleensä pidä korttia mukana liikkuessani ulkomailla. Nyt se kuitenkin on jäänyt taskuun, koska käteinen raha oli ensimmäistä kertaa viikkoon päässyt loppumaan. Kävelemme sisälle johonkin ravintolaan vain huomatakseni hetkeä myöhemmin, että mimmit eivät hävinneetkään lavatorion puolelle, vaan vaatetuksen vähennykseen. Ei perkele. Muistan todenneeni tytöille useamman kerran, että "fuck this is not what I want". Seuraava muistikuva kun herään iltapäivällä kotoa ja mielessä on, että nyt ei ole kaikki aivan kohdallaan. Tsekkaus tilille ja koko debitin puoli on huuhtounut pois. Myöhemmin selviää, että kaikki nostot on tehty minuutin sisään vähän ennen kello kuutta, ensin koittaen vähän isompaa summaa, sen jälkeen pienempiä. Miksi helvetissä olisin itse halunnut käyttää korttia, kun käteistäkin hyvä tukku oli? Tähdet ovat siinäkin mielessä nyt asennossaan, että ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin tililläni on ihan rahaakin. Kaikki tavarat ovat tallella ja cäshiäkin löytyy yhden ryppyisen sataslotisen verran pers'taskusta. Jännä juttu, että kolikot eivät ole kelvanneet. Sunnuntaina on niin kova vitutus, etten toista ihan hetkeen muista. Paria banaania lukuunottamatta en pysty syömään, enkä tosin myöskään nukkumaan tuntia enempää koko yönä. Enkä myöskään juuri seuraavanakaan. Ruoska viuhuu kohti omaa hyväuskoisuutta.

Asiaan tarkemmin tutustuttuani selviää, että samaisia korttivedätyksiä on tehty Glamourin tiloissa aijemminkin. En siis tiennyt edes paikkaa, missä olin ollut kunnes asiaa pankilta tiedustelin. Selviää myös, että kyseinen korkeantason silimänpyörityspaikka ei ota maksuja ollenkaan creditillä. Fiksua, niin ei voi myöhemmin luottovarauksiakaan perua. Pieniä muistikuvia myös palailee, kun arvuuttelen miten rahat ovat tililtäni lähteneet. Todennäköisenä pidän, että minua ei ole päästetty ulos ennenkuin korttimaksun teen(kortti nimittäin oli sievästi lompakossa kotiin tullessa) tai/ja drinkeistä on veloitettu vähän normi koffia enemmän. Tarinat ja kuitit mahdollisia virallisen tahon vierailuja varten on myös suurella todennäköisyydellä kunnossa. Soittelin myös konsulaattiin ja kyselin aiheesta. Kolme juttua on parhaillaan venymässä, joista parhaassa parin vuoden oikeustoimet takana. Noh, lohdutuksen sanoina, että porukalla on mennyt yleensä monia tuhansia ja huomattavasti isompiakin summia kyseiseen vedätykseen. Toivottavasti rahalla sai edes yhden Barry Whiten tai pari tuntia rietasta läpdäänssiä. Itseäni lainaten: Riskillä.

Muutaman päivän jälkeen alan pikkuhiljaa päästä taas niin fyysisesti kuin henkisestikkin elon syrjään kiinni. Ensimmäinen työpäivä maanantaina ei ala siis parhaissa merkeissä. Tunnin yöunilla ja nollaa lähentelevällä syömisellä ei vaan voi olla parhaillansa. Duunipaikka on joka tapauksessa erittäin hyvä! Työpisteen yhdennestätoista kerroksesta kaupungin ylle avautuvat näkymät ovat sanalla sanoen mahtavat ja työporukkakin tuntuu äärettömän mukavalta. Kaikki auttavat parhaansa mukaan ja oloni on todella tervetullut. Ensimmäinen viikko menee firman esittelyissä, erilaisten lappujen kirjoittelussa, lääkärissä juostessa ja toimeenkuvaan tutustuessa. Työsuhde-edutkin ovat erittäin hyvät ja pakettiin kuuluu mm. yksityinen terveydenhuolto, henkivakuutus ja liikuntakortti, puhumattakaan muualta tuleville tarjotusta muuttopaketista. Firmani toimiston reilusta kolmestasadasta työntekijästä neljä on tällä hetkellä suomalaisia, joilla parilla on vaimokin täältä puolen Eurooppaa.

Kämpästäni muuten vielä muutama sananen. Kaikki alasti esille! Asun siis Gdanskin vanhan kaupungin ytimessä kaksiossa, johon en ilman firman sponssausta olisi kärsinyt muuttaa(about 460e/kk kaikkineensa). Sänkyjä riittää kivasti yli omien tarpeiden, sillä valittavana on 4 eri vaihtoehtoa ja muutenkin residenssissäni on kaikki olennainen, mitä nyt yksin nuoruuttaan elävä miehen alku voi toivoa. Huonekorkeutta piisaa noin viiden metrin verran ja kokonaisuudessaan kalustettu kämppä ei moitteensijaa jätä. Työpaikkahiliponen kestää puolen tunnin verran. Teille kotopuolesta tätä lukeville muuten tiedoksi, että suomalaiset saavat täältä hyvin todennäköisesti töitä, jos vain niin haluavat. Muutama rekrytointipuolen henkilö näin asiasta minulle ilmoitti. Joten jos moinen optio kiinnostaa, niin yhteyttä meikäläiseen, ja annan seuraavan henkilön kontaktiadressin.

Viikko sen jälkeen kun miellyttävä pimentoon vaipunut iltani oli tapahtunut, kävelin Glamourin ohi ja kävin seuraavan keskustelun kadunnaisen kanssa. "-Wanna go to a strip club? -What's the name? -Glamour. -Got ripped off there last weekend, so you think I wanna go again? -.......". Kolmikaupungin (Gdansk, Sopot, Gdynia) menoja kannattaa muuten yleisesti ottaen tsekkailla vaikka seuraavasta linkistä: http://www.pitupitu.pl/en/trojmiasto/. Erään ravintolakeikan yhteydessä paljastuu myös, että Tanssiorkesteri Lossimies on erittäin kovassa huudossa täällä. En voi uskoa korviani kun tiskillä kysytään, että tiedänkö tämän maagisen suomalaisen bändin (käykää vaikka väijymässä Youtuben kommentteja, niin voitte huomata ettei ihan pehmoisesta väitteestä ole kyse)! Kyllä, ja kyseessä olevat tyylikkäät pukumiehet ovat vielä samasta kaupungista kotoisin. Mahtavaa kultturellia vaihtoa!

Iso läjä hienoja uusia tuttavuuksia ja pari pitkälti scheisselta lemahtavaa. En kuitenkaan anna jälkimmäisten pilata uudesta kotikapungistani muodostuvaa kuvaa. Kovia juttuja, kovalla asenteella. Enemmän pitää tulla niskaan, että kamelin kyttyrä taittuu.

Antaudun. Suon itseni avautuvaan syliisi ja olen hellä. Tiedänhän, teet sen myös.

Gdańsk - Ollaan lähekkäin

2300, 0011, 0102, 0134, 0230 ja 0300. Ei helevetti pakko nousta ylös, sillä uni ei tule sitten millään. Tapaninseutuna juodut marinaadit, onnettomalla safkaamisella elo ja reissujännitys ovat liian vahvana läsnä. On 28. joulukuuta ja Joensuusta Helsingin kautta Gdanskiin menevä lento lähtee aamukuudelta(Wizzairilla pääsee muuten Turusta öbaut 50e eestaas). Kentälle mennään vähän turhankin aikaiseen, mutta parempi näin, sillä tällä kertaa matkassa on sata kiloa tavaraa. Lähes koko tämänpuoleinen omaisuuteni on siis survottu mukaan sekin mielessä, että tämän reissun paluupäivää on mahdotonta ennustaa. Häntä koipivälissä rullalla tammikuun alussa takaisin? Sekin on mahdollista.

Lennot sujuvat vaivattomasti ja Puolassa alan heräillä horkasta, kun pilviverhojen takaa alkaa paljastua uusi kotikaupunkini. Olen koko matkan kuunnellut Spotifyistä lähes kaksisataa kasariveisua sisältävää listaa, ja kuin korkeamman lyömänä koneen pyörien iskiessä asfalttiin, lähtee napeista Danzigin Mother. Kiitos Glenn, oloni on entistä tervetulleempi. Lodjat taksiin, uudelle kämpälle aivan kaupungin kuumimpaan keskiöön, pieni odotteleva hetki, ja niin halussani on avaimet uuteen poikamiesboksiini.

Pari ekaa päivää menevät vielä aika suolaisissa merkeissä. Tiistaina otan pienen kävelyhiliposen kohti uutta toimistoaNI, joka nousee muiden rahvaampien rakennusten seasta kuin Holmesin John. Penthouse-tasolla sijaitsevassa työhuoneessani ikkunoita voi huoletta pitää auki, sillä sinne ei enää Fiatin pakoputken pauke kuulu. Ohessa olevassa kuvassa muuten erään kauppareissuni tulos, josta titaaninen Amexini kärsi 35 euroa.

Keskiviikko ja halu lopettaa yksinolo on voimakas. Soittelen puolet ystävistäni Suomen puolella läpi ja nautin punaviiniä. Olen tehnyt kohtuullisen extensiivisen kartoituksen asuntoni lähellä sijaitsevista ravintoloista ja tarjonta on sanalla sanoen taivaallinen. Noin 700 pubia ja klubia kivellisen päässä. Erityisen kiinnostunut olen kirjaimellisesti takapihallani sijaitsevasta 107-ravintellista.

Jännittää. Vielä puoli lasillista punaviiniä ja olen valmis. Uusi mahdollinen kantapaikkani on niin lähellä, etten kerkeä imuttaa edes punaista Malluani puoltaväliä pidemmälle saapuessani jo ovelle. Satana, en pysty vako-ilemaan ikkunasta sisälle, sillä portaat viettävät alakertaan. Muutama poskilommoinen imu ja inekseen. Pöydät huutavat tyhjyyttään ja ammun tiskille. "I heard you have some good beer here"(kyseessä siis erikoisempiiin oluisiin kallellaan oleva paikka). "Yes we have". Olemme löytäneet yhteiselle ladulle, samojen aurausviittojen väliin. Pidän jostain syystä hanasta liurutetuista oluista, ja niin päätänkin ottaa Mikon suositteleman yhdeksän volttisen tuplaipan(3,5e). Perskeleellisen hyvän makuista ja jään istumaan tiskille Helsingin siivouspäiviltä ostettu hipsteri-lätsä päässäni.

Lasketellessani alas tuopin viimeistä kolmannesta viereeni iskeytyy vahvasti kalakukolta tuoksahtava porukka. Suomen kieltä en vielä tällä reissulla ole kuullutkaan ja muutaman sanan jälkeen saan ystävällissävytteisen kutsun uusien tuttavieni pöytään. Liikkeellä oleva porukka koostuu lähes kymmenestä hengestä, mutta sänky on vetänyt pidemmän korren mm. Pedro de la Pierun Perseen ja Köll Mentulan kohdalla. Ikävää, mutta mukavasti meillä luistaa niin kalja kurkusta alas, kuin juttukin.  Yhden oluen pikapyrähdykseni muuttuu 4 tuntiseksi ilotteluksi ja muiden jo pudotessa matkasta, jatkamme Mr. Joelin kanssa vielä pari pubia pidemmälle. Äärimmäisen timanttinen alku sosiaaliselle elämälle! 107:ssä soi lähes koko illan Motörhead ja Depeche Mode, lukuunottamatta Joelin koneeseen pyöräyttämää Pohjois-Karjala kipaletta, mikä kyllä kirvoittaa niin leveän hymyn huulille, että Naantalissakin kalvetaan. Kappale vedetään tietenkin yhteislaululla ja kanssapuolalaisten ilmeet ovat kohtuullisen hämmästeleviä.

Uudenvuodenaatto, johon tietenkin kohdistuu eeppisiin mittoihin kasvaneet suorituspaineet. Ylilatautuneena lähden liikkeelle jo kello seitsemän korvilla ja ilokseni saan huomata, että useimmat baareista eivät vielä ole auennetkaan. Scheisse, mutta onneks savolaiset pelastavat, ja niin siirryn kimpsuineni Fort Awesomin testoa uhkuvaan suojaan. Lentävän kalakukon siivittämänä nautimme sulassa pyhiin sopivasssa sovussa vihkivettä, ja käymme läpi naapurikuntalaisten tyylipuhtaasti lapasesta lähteneitä, hyvän viihdearvon sisältäviä turinoita. Iltaan on saatu myös siunaus korkeammalta, josta pitää huolta jo toista isohkoa vihkivesipulloaan nauttiva, lähes oman lasikopinkin omistava teologi.

Tiu'un lähestyessä puolta yötä siirräämme itsemme kohti vanhan kaupungin toria, jossa veivataan Genesis klassikoja. Mukavan kipakka pakkanen, ja otamme vielä pubissa lasilliset ennen kellon tasalyömää. Melkein menee muuten lusikalliset punttiin kadulla kävellessä, sillä sen verran topakasti ilmassa viheltää. Yksi jööti pamahtaa ihanasti aivan korvani vieressä, josta seurauksena aina niin tervetullut tinnitys. Puolilta öin hiippailemme torille, ynnäilemme tulituksen ja syleilemme toisiamme ihanan tapahtuman kunniaksi. Maijasen sanoin, " Aijai".

Kaikilla on varmaan tiedossa, että mitä isompi porukka on kyseessä, sitä tahmaisempaa liikkuminen on. Vaikka sinäänsä ei kiire mihinkään ole, olen saanut tälle iltaa pakkomielteen käydä tsekkaamassa vanhaan ilmatorjuntabunkkeriin läjätty klubi nimeltänsä Bunkier. Matkan taitan tietenkin taksilla koska a) haluan välttää infernaalisen jonon ja b) jos rahaa on, sen pitää näkyä. Muutaman minuutin jonotuksen jälkeen olen sisällä ja heti välittömästi vierailuni saakin erittäin epäilyttävän käänteen kohdatessani Joukon turkulaisia. Nopea kerroksen vaihto ja hetkinen. Hetkinen missäs kerroksessa sitä nyt ollaankaan. Tasot eivät ole mitään älyttömän kokoisia, mutta monta niitä tuntuu olevan, ja niin olenkin hukassa kuin se kuuluisa puolukka naisten sensuelleilla, rakkautta ja lämpöä hehkuvilla alueilla. Nään klubin ainoan vapaan pöydän ja painan perseheni alas. Kerkeän ottaa noin puolikkaan kulauksen öölistäni, kun kaksi puolalaista kauluspaitoihin sonnustautunutta nuorikkoa saapuu paikalle."-You are at our table.-Sorry dudes, I didn't know it's your table.-It's fine! Lets drink vodka!" Äijä ottaa huurteesta pullon ja kaataa puoli lasia maistia, jonka jälkeen kippistelemme iloisesti. Jätkät eivät puhu juurikaan englantia, mutta kuka tänne nyt on paskaa tullutkaan länkyttämään. Hieno tunnelma ja hiukan myöhemmin pöytään saapuu myös miesten kuvankauniit daamit. Jokainen silmäni lepää ja kaikkia aistejani hivellään mitä kauneimmilla tavoilla. Bunkier ei kuitenkaan tällä kertaa jaksa juuri tuntia pidempään viehättää ja niimpä siirryn kebabille ja pistolle jo aikaisemmin illalla vierailemaani Fahrenheit kuppilaan. Väsymys alkaa painaa sen verran, että siirryn amatöörimäisesti jo kolmen jälkeen kopilleni, sillä kiinnostus ja jaksaminen jutella kenenkään kanssa mistään on lähellä nollaa. Kondoni ovella meinaan oikeasti olla ongelmissa, sillä jostain syystä avaimeni ei tunnu millään sopivan lukkoon, eikä ovikoodikaan toimi halutulla tavalla. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan.

Hyviltä kavereilta saa hyviä lahjoja.
Kiitos Mika ja Heli!

Uusi vuosi, uusi kaupunki, uusia kavereita, uusi työpaikka. Aika paljon uutta, mutta muistan kyllä myös pitää vanhat asiat arvossaan. Onneksi nykyaikainen keksintö nimeltä internet pitää huolen siitä, että yhteydenpito on erittäin vaivatonta. Ensi viikolla alkavat työt tuovat elämään vihdoinkin jonkun järjestyksen ja rutiinin. Ihminen tarvitsee rajat ja limitit.

Tahdon repäistä sinut pääkadulta sivukujalle. Vieraaseen, joita mekin toisillemme olemme. Laittaa käteni sateen kastelemia kasvojasi vasten ja työntää sinut vasten viileää betonia. Olemme kaksin, eikä kukaan tunne minua. Elo, joka katseissamme kohtaa on enää mahdotonta saada tuntemattomaksi. Onko huuma vain harhaa? Haluan tuntea sinut.